29.6.2013 Mikko Asikainen on valittu Espoo Basket Teamin miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi kaudelle 2013/14. Asikaisella on kansallinen A-tason valmentajalisenssi ja useamman vuoden kokemus seuravalmennuksesta eri ympäristöissä, jonka lisäksi hän jatkaa Koripalloliiton nuorisomaajoukkuevalmennuksessa. EBT on solminut myös tukun jatkosopimuksia.

– On mielenkiintoista palata mukaan päivittäisvalmennukseen seuratasollekin. Toiminnan päämääränä on rakentaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa sellainen ryhmä ja kehittää kokonaistoimintaa siten, että sarjassa tullaan myös pärjäämään, Asikainen kertoo EBT:n tiedotteessa.
– Pelaajaryhmän kokoaminen tullaan perustamaan viime kauden rungon päälle ja sitä tarvittavin osin täydentäviin palasiin, jatkaa Asikainen.
Miesten I Divisioona B:ssa pelaavassa EBT:ssa jatkavat Jukka Ohtonen, Marco Tammi ja Oscar Andersen. Pelintekijä Lauri Järvinen puolestaan palaa Espooseen Karkkilasta.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.