Miesten I divisioona A:ssa alkavalla kaudella pelaava Oulun NMKY on vahvistunut kahdella omalla kasvatilla. Tomi Yrjänheikki jatkaa ”Ynnin” kokoonpanossa myös 2012/13, ja 17-vuotias Vili Hautala on nostettu joukkueen kokoonpanoon.
Miesten I divisioona A:ta pelaava BC Nokia on saamassa jalkeille iskukykyisen joukkueen kaudelle 2012/13. Tero Hassisen valmentama joukkue on värvännyt amerikkalaispelaajikseen viime kaudella ONMKY:a ja FoKoPoa edustaneen Brian Moultrien sekä Kraidon Woodsin. Myös seuraikoni Timo Riihelä jatkaa joukkueessa.
Miesten I divisioona B:ssa pelaava Keravan Kori-80 ry on solminut yhdeksän pelaajasopimusta Keravan Energia Teamina tunnettuun miesten edustusjoukkueeseensa. Joukkueen valmennusvastuussa jatkaa Arsene Towa.
Miesten I divisioona A:ssa pelaavan Oulun NMKY:n amerikkalaiskolmikko kaudelle 2012/13 on varmistunut. Aiemmin viikolla kiinnitetyn pelinrakentaja Russell Fredericksin seuraksi ”Ynniin” saapuvat jo viime kaudesta tuttu Josh Nofflet sekä Salon Vilppaassa piipahtanut Dwight Coleman.
Kaudella 2012/13 miesten I divisioona A:ssa pelaava ToPo on saanut uuden päävalmentajan. Perinteikkään helsinkiläisjoukkueen uusi luotsi on viime kaudella Namika Lahtea Korisliigassa valmentanut Kimmo Kujansivu, 35, joka on tuttu myös Suomen juniorimaajoukkueiden valmennusjohdoista.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on myöntänyt helsinkiläiselle ToPo Juniorit ry:lle paikan miesten I divisioona A:ssa pelikaudelle 2012/13. ToPolle myönnetyn sarjapaikan myötä myös I divisioona A:n pelaamistapaan tulee muutoksia alkavalle kaudelle.
Viime keväänä Suomen mestaruutta loimaalaisen Nilan Bisonsin paidassa juhlinut Vimpelin Vedon kasvatti Santeri Latvala, 21, siirtyy miesten I divisioona A:han kaarinalaisen Ura Basketin riveihin. Ns. ”kehityspelaajasäännön” turvin Latvalalla on mahdollisuus pelata edelleen myös Loimaan liigajoukkueessa.
Viime kaudella välivuoden jälkeen vahvan paluun Korisliigaan tehnyt pelinrakentaja Jouko Järvinen, 25, siirtyy miesten I divisioona A:ssa pelaavaan espoolaiseen Tapiolan Honkaan. 188-senttinen Järvinen on pelannut liigaa LrNMKY:ssa ja Kouvoissa.
Tulevalla kaudella miesten I divisioona A:ta pelaava Oulun NMKY on löytänyt ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksena. ”Ynnin” takakenttää vahvistaa 24-vuotias, 185-senttinen amerikkalainen Russell Frederick.
Miesten I divisioona B:ta pelaavan BC Jyväskylän joukkue kaudelle 2012/13 on hahmottumassa. Joukkueen päävalmentajana jatkaa tulevalla kaudella Jari Laine.
Miesten I divisioona B:ssä pelaava karkkilalainen KaU Koris on solminut 1+1 -vuotisen päävalmentajasopimuksen Joonas Iisalon kanssa. 26-vuotias Iisalo valmentaa KaU Koriksen edustusjoukkueen lisäksi Karkkilan Urheilijoiden B-poikia.
Miesten I divisioona A:ssa kaudella 2012/13 pelaava kaarinalainen Ura Basket on kiinnittänyt riveihinsä kaksi ulkomaalaispelaajaa. Takamies Nolan Richardson ja laituri Bobby Nash ovat Uran tuoreet kiinnitykset.
Viime kaudella Säynätsalon Rientoa miesten I divisioonassa edustanut Sami Mäntymaa tekee paluun Äänekosken Huimaan, kertoo Äänekosken KaupunkiSanomat. Tulevalla kaudella miesten I divisioona A:ssa pelaava Huima jatkaa ÄKS:n mukaan divarissa pitkälti tutulla kokoonpanolla.
Miesten I divisioona A:ssa pelaava Säynätsalon Riento on solminut yksivuotisen sopimuksen McNeese Staten yliopistojoukkueen kasvatin C.J. Collinsin kanssa.
Järvenpään Koripalloseuran edustusjoukkue miesten I divisioonan pelikaudelle 2012/13 on lähes valmis. JKS lähtee kauteen nuorella joukkueella, jonka keski-ikä on alle 20 vuotta.
Kahdesti miesten Korisliigan vuoden valmentajaksi nimetty Lars Ekström, 48, on kaarinalaisen Ura Basketin uusi päävalmentaja. Ekström on valmentanut kotimaan kenttien lisäksi Ruotsin pääsarjatasolla sekä voittanut pelaajana kaksi Suomen mestaruutta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia