Suomen haastajamaajoukkue käynnisti universiadikesän 2017 voitokkaaksi tukahduttamalla Viron universiadijoukkueen Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä lukemin 72-47 (37-17). Suomi kasvatti johtonsa parhaimmillaan 33 pisteeseen ennen kuin Viro alkoi saada pelin juonesta kiinni.
Taipein universiadikoitokseen valmistautuva Suomen miesten haastajamaajoukkue on hionut yhteispeliään kahdella intensiivisellä leirijaksolla Lohjalla. Kesän ensimmäiset maaottelunsa haastajat pelaavat keskiviikkona ja torstaina, kun Kisakallion Susi Training Centeriin saapuu vieraaksi Viron universiadijoukkue.
Päävalmentaja Pieti Poikola on kutsunut kaksi pelaajaa lisää Taipein universiadeihin valmistautuvan Suomen miesten haastajamaajoukkueen vahvuuteen. Kutsun saivat viime kaudella Korisliigaa Lapualla pelannut Marius van Andringa, 23, sekä USA:n yliopistoliiga NCAA:n kakkostason West Floridaa edustava Henri Ventoniemi, 21.
Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.
Tampereen Pyrinnön kolmasti Korisliigan mestaruuteen johtanut Pieti Poikola, 39, johdattaa Suomen miesten haastajamaajoukkueen elokuussa Taipein universiadeihin. Poikola korvaa joukkueen penkin päässä Anton Mirolybovin, joka aloittaa elokuun alussa pestinsä saksalaisen Kirchheimin ruorissa.
Anton Mirolybovin valmentama Suomen haastajamaajoukkue arvottiin 19.-30.8. Taipeissa pelattavissa Universiadeissa mieluisaan alkulohkoon. Suomi kohtaa alkupeleissään Saksan, Kanadan, Japanin, Norjan ja Hong Kongin.
Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.
Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.
Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.
Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.
Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.
Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.
Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.
Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.
Järjestyksessään jo 28. universiadit eli ”opiskelijoiden olympiakisat” mitellään tänä vuonna Etelä-Korean Gwangjussa. Suomi on lähettänyt kisoihin miesten haastajamaajoukkueen, jotka viimeistelivät kisakuntoaan Töölön Kisahallissa alkuviikolla ja kohtaavat huomenna avauspelissään Japanin. Päävalmentaja Ari Tammivaara odottaa innolla turnauspelejä.
Suomen haastajamaajoukkue leireilee tällä hetkellä Kisakallion Susi Training Centerissä ja saa vastaansa huomenna torstaina Suomen tavoin Etelä-Korean Gwangjussa pidettäviin universiadeihin valmistautuvan Viron.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia