Mäkitalo tehtaili ottelussa 15 pistettä ja osoitti heti kuuluvansa maajoukkueen vakiokalustoon.
– Tämä oli ensimmäinen otteluni uuden maajoukkueryhmän kanssa. Pelikuviot eivät vielä ole täysin hallinnassa, koska ei vielä oikein tunneta toistemme vahvuuksia, totesi Mäkitalo tulikasteensa jälkeen.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ehti käydä kuvioita läpi aiemmin vain yhdellä maajoukkueleirillä, jonka jälkeen Baltic Sea Cupin joukkue valittiin. Mäkitalo harmittelikin joukkuepelaamisen puuttumista sekä heikkoja heitonvalintoja. Viro juoksi jo ottelun alussa karkuun suomalaisten päästessä kansainväliseen vauhtiin vasta toisella puoliajalla.
– Emme osaa vielä lukea kaverin liikkeitä kentällä. Lisäksi heitimme kaukaa aika paljon ohitse, mutta toisaalta emme juuri saaneet rakenneltua kovin hyviä heittopaikkoja, kertasi Mäkitalo ottelun kulkua.
Omaan esitykseensä espoolainen voi kuitenkin olla suhteellisen tyytyväinen, vaikka löysi laituri heti parannettavaakin.
– Vapaaheitot eivät menneet hyvin, muuten yllättävänkin hyvin pääsi rytmiin kiinni. Tästä mennään vaan eteenpäin. Annoimme Viron olla hyviä heidän omissa vahvuuksissaan, myönsi Mäkitalo.
18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen joutui käskyttämään joukkuettaan välillä kovempaakin, mutta uskoo pelin paranevan turnauksen edetessä.
– Jostain pitää aloittaa. Maajoukkuekausi alkaa täältä ja viime ryhmän kanssa hävisimme kaikki Baltic Sea Cupin ottelumme, mutta olimme kesän lopussa EM-kisoissa viidensiä. Puolustus parani ottelun loppua kohti, totesi tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen, joka joutui juoksuttamaan suojattinsa kentälle lähes suoraan Viking Linen Tallinnan terminaalista.
Nuorten maajoukkueiden edesottamuksia Tallinnassa on seuraamassa myös miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann, jonka silmiin pisti myös Mäkitalon vahvat otteet.
– Annin pelaaminen näyttää hyvinkin valmiilta. Vaikuttaa myös siltä, että hänessä on potentiaalia vielä paljon parempaankin, kunhan saa lisää itseluottamusta ja oivaltaa oman hyvyytensä, kommentoi Dettmann Mäkitalon otteita.
Baltic Sea Cupin kaikissa ikäluokissa ovat Suomen lisäksi mukana Latvia, Ruotsi ja Viro. 18-vuotiaiden poikien turnauksessa nähdään lisäksi yksi uusi maa, kun Puola otti tutulta nelikolta haasteen vastaan. Tytöt kohtaavat torstaina Latvian.
Baltic Sea Cupin tapahtumia ja tilastoja voi seurata Koris.netistä sekä turnauksen nettisivuilta osoitteesta http://bsbc.basket.ee/.
Baltic Sea Cup 2.-5.1. Tallinna
18-vuotiaat tytöt, Suomi-Viro 40-66 (25-45)
| Nimi | pisteet/levypallot |
| Karolina Halonen | 4/1 |
| Tiia Havio | 3/2 |
| Riina Heino | 2/0 |
| Jutta Jortikka | 0/2 |
| Johanna Lemmetty | 0/1 |
| Margareeta Mäkelä | 2/3 |
| Anni Mäkitalo | 15/5 |
| Jennina Niemi | 0/2 |
| Essi Punkkinen | 3/5 |
| Julia Salmio | 7/5 |
| Aino Tuomi | 1/1 |
| Hanna Vapamaa | 3/4 |