Catz palasi voittojen makuun, Ponteva vankisti asemiaan sarjataulukon viidentenä

8.2.2015 Korisliigan sunnuntain kahden ottelun kierroksella voittoihin ylsivät vierasjoukkueet, kun Tampereelta sarjapisteet mukaansa haki Hyvinkään Ponteva, ja Tapiolassa vastaavan tempun teki Catz Lappeenrannasta. Voitoilla molemmat joukkueet vankistivat omia sijoituksiaan sarjataulukossa, Pontevan pysytellessä tukevasti viidentenä ja Catzin jatkaessa sarjan kärjessä.

Alexandria Anderson jatkoi äärimmäisen tasaista ja vakuuttavaa kauttaan, kun Catz haki vierasvoiton Tapiolasta

Hyvinkään Pontevan tähtisentteri Taru Tuukkanen oli jälleen kerran joukkueensa johtohahmona, kun Ponteva haki ison vierasvoiton Tampereelta. Kuvat: Kai Kilappa

 

Hallitseva mestari Catz ei antanut viikon takaisen kauden toisen tappionsa näkyä enää sunnuntaina, kun se esitti mykistävän vahvaa pelaamista vierasottelussa Tapiolan Honkaa vastaan. Alkutahdit Catzin selkeälle 85-45 (49-19) -voitolle lyötiin jo avausjaksolla, jonka lappeenrantalaiset veivät totutun tukahduttavan puolustuksensa johdolla lukemin 27-6.

 

Totutusti kolmen pisteen heitoista elävä Honka joutui tänään turvautumaan normaaliakin enemmän kaaren takaa tulittamieseen, juurikin edellämainitun Catzin puolustuksen vuoksi. Lappeenrantalaiset onnistuivat pitämään Hongan vain 29:ssä kahden pisteen pelitilanneheitossa, ja Alexandria Andersonin johdolla pystyivät haastamaan ne niin hyvin että heittoprosentti kyseisissä heitoissa oli Hongalla hyvin maltillinen 38%.

 

Vierailijoiden voiton takuunaisina toimivat jälleen kerran tehokkana esiintynyt Anderson (26 pistettä/11 levypalloa), Chandrea Jones (16/8) sekä vielä suhteellisen tuore tuttavuus, takamies Chelsea Douglas (16/3/3 syöttöä). Nuori lupaus Lotta-Maj Lahtinen suoriutui omasta 16-minuuttisestaan vähintäänkin tyydyttävin arvosanoin, pussittaen 3 pistettä, hakien yhden levypallon ja riistäen pelivälineen joukkueelleen peräti neljästi.

 

Kotijoukkueen tehokkain oli 10 pistettä pussittanut Jenni Rantanen. Pisteille Hongan yhdeksän pelaajan kokoonpanosta selvisi 7 pelaajaa. Laajuudesta ei Hongan hyökkääminen tällä kertaa jäänyt kiinni, vaikka terävin kärki jättikin paljon toivomisen varaan.

 

 

Ottelutilastot: Honka-Catz

 

 

Hyvinkään Ponteva isoon vierasvoittoon Tampereella

 

Pyynikin palloiluhallin yleisö joutui poistumaan pettyneenä kotimatkalleen, kun vierailija Hyvinkään Ponteva haki vakuuttavan 95-71 (44-27) -vierasvoiton Pyrinnön vieraana. Kuten päivän toisessakin koitoksessa, myös Tampereella ottelun voiton alkutahdit lyötiin jo avausjaksolla jonka Ponteva vei nimiinsä lukemin 25-12. Voitolla Ponteva vankisti asemaansa sarjataulukon viidennellä sijalla.

 

- Ensimmäisessä kohtaamisessa Pyrintö teki aivan huikean show’n ensimmäisen neljänneksen hyökkäyksellä ja Hyvinkäällä taas hävittiin Pyrinnön hyvään puolustamiseen eka neljännes ja silloin jäätiin heti alakynteen. Tänään oli ihan päinvastainen tilanne, otettiin hyvä kaula heti kärkeen, kertasi Pontevan päävalmentaja Tero Niskanen.

 

Vierailija Pontevan ykkösnimi Taru Tuukkanen oli jälleen kerran johtaja kentällä, pussittaen 23 pistettä, keräten 16 levypalloa ja tarjoillen 5 koriin johtanutta syöttöä. Yhden torjunnankin ehti nimiinsä sentteri kirjauttaa. Oivaa tukea Tuukkaselle tarjosivat Mirka Kilpijärvi (17), sekä Titta-Riina Lepistö (13/5/2).

 

Kotijoukkueen riveistä itsensä esille nostivat tutut nimet, kun Meral Bedretdin (7/4/4/4 riistoa), Brittany Hedderson (14/8/2/3) sekä Jessica Schroll (22/8/2) suoriutuivat ottelusta vähintäänkin tyydyttävin arvosanoin. Myös Kaisa Lind (13/3/3) ansaitsee maininnan esityksestään.

 

Ottelutilastot: Pyrintö-HyPo

 

 

 
20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

Näytä lisää vastaavia