21.4.2016 Naisten Korisliigan toisesta finaalista muodostui todellinen trilleri, joka ratkesi vasta jatkoajan jälkeen hallitsevan Suomen mestarin Lappeenrannan Catzin hyväksi, joka kukisti vieraissa Hyvinkään Pontevan lukemin 91-96 (41-51, 82-82). Mestaruus on katkolla Catzille sunnuntaina Lappeenrannassa.

Schlott johdatti Catzin voiton päähän mestaruudesta Hyvinkään huutomyrskyssä. Kuva: Kai Kilappa.
Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä ja ensimmäinen neljännes päättyi tasalukemiin 20-20. Toinen kymmenminuuttinen oli vieraiden heiniä ja se kirjattiin Catzille 21-31.
Puoliajalta kentälle asteli sisuuntunut kotijoukkue, joka kiri vieraiden rinnalle ja jopa johtoon 1200-päisen kotiyleisön siivittämänä kolmannen neljänneksen (22-9) aikana. Catz näytti jo vahvasti menevän voittoon varsinaisella peliajalla, kun HyPo menetti pallon sivurajan yli tilanteessa 79-81 vain neljä sekuntia ennen loppua ja Chandrea Jones (15/9) venytti vapaaheittoviivalta eron kolmeen.
Emäntien Jael Freixanet (27/3) oli kuitenkin eri mieltä voittajasta hyvinkääläisten aikalisän jälkeen ja naulasi juuri summerin soidessa kovan kolmosen sisään ja vei ottelun jatkoajalle.
Jatkoajalla HyPo sortui kuitenkin liian moneen menetykseen, eikä hyökkäyspäässä muut saaneet onnistumisia, kuin Freixanet ja ”Kissalauma” hoiteli voiton itselleen vapaaheittojen turvin.
- Meidän hyökkäyspelimme oli läpi ottelun hyvässä tasapainossa. Ylpeä joukkueestamme, että menetimme pallon ainoastaan yhdeksän kertää tälläisessä ottelussa, ”Kissalauman” päävalmentaja Mika Haakana jakoi kehuja joukkueelleen.
Catzin tehokkaimmat olivat ensimmäisen finaalin tapaan Jennifer Schlott (28/3), Chandra Harris (20/11) sekä Elena Reshetko (18/6). Kotijoukkueelta Freixanetin lisäksi onnistuivat Henna Salomaa (17/5/5 syöttöä) ja Anni Mäkitalo (15/6/5).
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.