19.8.2022 14:12 Amerikkalaispelaaja pelasi Korisliigassa kuuden kauden ajan. Hän voitti Suomen mestaruuden Kouvojen riveissä keväällä 2016.

Gonzalvezilla oli sopimus tulevasta kaudesta tamperelaisjoukkueen kanssa, mutta hän ilmoitti seuralle hiljaittain lopettavansa uransa Pyrinnön tiedotteessa kerrotaan.
Gonzalvez voitti Itävallan, Alankomaiden ja Suomen mestaruudet. Suomessa hän saavutti mestaruuden Kouvoissa 2016, jolloin finaalissa kaatui hänen uransa viimeiseksi jäänyt seura Tampereen Pyrintö. Kouvojen ja Pyrinnön lisäksi David pelasi Lahti Basketballissa, josta hän siirtyi Kouvoihin 2015-16. Toisen SM-mitalin hän saavutti niinikään Kouvojen kanssa keväällä 2019, kun seura saavutti SM-hopeaa.
Pyrinnössä David Gonzalvez pelasi kaksi kautta 2020-22.
- Davidin jokapäiväinen esimerkki ja johtajuus on aivan omaa luokkaansa, ja hän on panoksellaan kehittänyt pyrintöläistä koriskulttuuria vielä entistä vahvemmaksi. Olen kiitollinen, että sain työskennellä Davidin kanssa nämä vuodet, ja toivotan hänelle kaikkea hyvää peliuran jälkeiseen elämään, päävalmentaja Miikka Sopanen kiittelee tiedotteessa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.