16.10.2016 Naisten Korisliigan sunnuntain kahdessa ottelussa kotietu oli valttia. Espoon Metro Areenassa Espoo United oli vahvempi Kouvottaria lukemin 87-72 (44-35) ja Forssan Alku tarjoili hallitsevalle mestarille Catzille sen toisen perättäisen tappion, pitämällä sarjapisteet Feeniksillä 86-78 (47-39) –voitolla.

Kiana Johnson johdatti Alun kotivoittoon Catzistä. Kuva: Matti Koskinen.
Naisten Korisliigan sunnuntain aikaisemmassa kamppailussa Espoo United oli etevämpi sarjanousija Kouvottaria lukemin 87-72 (44-35). Voitolla United nousi sarjakakkosen Hyvinkään Pontevan kantaan kiinni, sillä molemmilla joukkueilla on neljästä ottelusta saldona kolme voittoa.
Sunnuntain ottelussa United löi kotivoitolle alkutahdit jo toisen jakson alkuminuuttien aikana. Kouvottarien Khadjah Sessionsin tuotua vierailijat kuuden pisteen iskuetäisyydelle Unitedista, paiskoi EU vastalauseeksi 12-0 pisteputken tulostaululle ja nousi hetkessä 18 pisteen karkumatkalle.
Puoliajan ison tauon jälkeen Kouvottaret tuli parketille sisuuntuneena, onnistuen kaventamaan kotijoukkueen johdon jo viiteen pisteeseen kun jaksoa oli pelattu noin kaksi ja puoli minuuttia. Mutta, kuten illan käsikirjoitukseen kuului, onnistui United karistamaan vierailijat kintereiltään kolmen minuutin 8-0 ”runilla”.
Tuon lähemmäksi tasatilannetta ei Kouvottaret enää sunnuntaina kyennyt hivuttautumaan. Päätösjaksolla kaikkensa antanut vierasjoukkue taisteli kyllä ihailtavasti Ida Myllyojan johdolla, mutta loppulukemat 87-72 EU varmisteli vapaaheittoviivalta kamppailun viimeisten kahden peliminuutin aikana Kia Vaalavirran ja Heta Korpivaaran toimesta.
Espoo Unitedin riveistä kovinta jälkeä sunnuntaina tekivät tupla-tuplat operoineet Heta Korpivaara (14 pistettä/12 levypalloa/2 syöttöä/2 torjuntaa) ja Shenita Landry (22/12), sekä 13 pistettä ja 3 koriin johtanutta syöttöä tililleen kirjauttanut Minna Mali.
Kouvottarien kokoonpanosta itsensä esille nostivat vahvat 28 minuuttia parketilla uurastanut Whitney Frazier (16/14/3 syöttöä), Landryn tapaan tupla-tuplan toimittanut Jacqueline Luna-Castro (13/15/5 torjuntaa), joukkueen pistekärki Khadjah Sessions (17/4 syöttöä) sekä 12 pistettä pussittanut Ida Myllyoja.
Forssan pimenevässä sunnuntai-illassa, sai Feeniksin uskollinen ja asiantunteva, 363-päinen kotiyleisö nauttia kauden tähän asti kovimmasta forssalaisvoitosta kun hallitseva mestari Catz kaatui kotijoukkueen käsittelyssä numeroin 86-78 (47-39).
Voitto oli Alulle sen kauden neljäs yhtä monesta ottelusta ja voiton myötä FoA nousi Korisliigan piikkipaikalle. Samalla vajaamiehiselle Catzille tappio oli toinen perättäinen, mikä on lappeenrantalaisnäkökulmasta varsin uusi tilanne.
Sunnuntain kamppailussa Alun aseeksi muodostui avauspuolikkaalla sen vauhdikkaasti kentällä siirtynyt hyökkäys, mutta erityisesti ottelun päätösjakson ratkaisuhetkillä, Alun puolustus kannatteli kotijoukkueen voittoon. Viisi minuuttia ennen päätössummeria Meriem Eerikinharju toi Catzin kahden pisteen päähän kotijoukkueesta, mutta tämän jälkeen FoA onnistui pitämään vierailijat vain viidessä pisteessä seuraavan viiden minuutin ajan.
Camilla Grönberg onnistui vielä herättämään toivon kipinän vierasjoukkueen riveissä perinteisellä kolmen pisteen suorituksella reilut kaksi minuuttia ennen kamppailun päätöstä, mutta kotijoukkueen lähestulkoon ilmatiivis puolustus piti pintansa myös tämän jälkeen. Vain Samarie Walkerin kahden pisteen hyppyheitto onnistui löytämään tiensä läpi forssalaisten korisukan, eikä Alun 86-78 –kotivoitto ollut enää vaarassa.
Alun Ashley Clark tulitti ottelun korkeimman pistemäärän, 28, ja oli joukkueensa kantavia voimia läpi ottelun. Miltei 36 minuuttia uurastanut Hanna Vapamaa pelasi myös hienon ottelun, heittäen 7 pistettä, keräten 15 levypalloa ja jakaen 3 koriin johtanutta syöttöä. Vapamaatakin komeammille minuuttilukemille pääsi koko ottelun puurtanut takuri Kiana Johnson, joka kirjautti tilastorivikseen 16 pistettä ja peräti 9 koriin johtanutta syöttöä.
Catzin riveistä parastaan esittivät 24 pistettä heittänyt Naarassusien Camilla Grönberg (24/3) sekä vahvan kokonaissuorituksen tehnyt Ariel Massengale (22/7/9 syöttöä).
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.