16.3.2011 Venäjän kärkijoukkue Unics Kazan osoittautui Hongalle odotetusti liian vaikeaksi vastustajaksi koripallon VTB United-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Kivenkova Kazan kukisti ensimmäisellä VTB-kaudellaan voitoitta jääneen espoolaisvieraansa numeroin 95-62.

Jukka Matinen heitti Kazanissa 18 pistettä.

Illan kuningas oli kotijoukkueen Maciej Lampe (36/15).

Honka-luotsi Pekka Salminen arvostaa VTB-savotan korkealle. Kuvat: Francois Perthuis & FIBA Europe / Ciamillo-Castoria.
Honka taisteli kuitenkin pitkään ja kunniakkaasti Euroopan yhden tasokkaimman seurajoukkueen kanssa, sillä tauolle lähdettiin kotijoukkueen niukassa 46-44 -johdossa. Kazanin irtiotto tapahtui 15 minuuttia ennen loppua, kun joukkueen tähtitakamies Marko Popovic (8/-) tuuletti onnistunutta kolmen pisteen heittoaan lukemissa 58-48.
Hongan valot sammuivat lopullisesti päätöskympillä, jonka Unics tyylitteli nimiinsä murhaavasti 26-6. Honka pystyi tekemään ainoastaan 14 pistettä viimeisten 15 minuutin aikana.
- Saimme kontrolloitua ottelun alkupuolella tapahtumia, mutta kun ote lähti käsistämme, niin olimme kieltämättä melkoisessa liemessä. Pitää kuitenkin muistaa, että vastassamme oli jälleen todellinen huippujoukkue. Nostan Unicsin omassa rankingissani Euroopan kymmenen parhaan joukkoon, totesi Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.
Vaikka Honka hävisikin VTB-liigassa kaikki kymmenen otteluaan ja urakka oli muiltakin osin todella raskas, niin Salminen nautti joukkoineen upeasta tilaisuudesta täysin rinnoin.
- Tämä oli sellainen kokemus, jonka soisin kaikille muillekin. Toivon mukaan Honka on mukana myös ensi kaudella tässä liigassa. Suomalainen koripallo tarvitsee näitä otteluita Euroopan huippujoukkueita vastaan. Hongalla oli rohkeutta lähteä kansainvälisille kentille ja se on hienoa asia, tähdensi Salminen.
Ennakkoluulottomasti otteluun lähtenyt ja Jukka Matisen (18/2) kolmosilla kotijoukkuetta järkyttäneen Hongan ensimmäisen puoliskon tukalimmat hetket osuivat toisen neljänneksen puolivälin tuntumaan, kun Maciej Lampe (36/15) mätti ja Petr Samoylenko (6/1) säesti kauempaa Kazanin 11 pisteen johtoon.
Honka ei kuitenkaan tuosta hätkähtänyt, vaan tuli terävästi uudelleen iskuetäisyydelle.
Tauolle siirryttiin isäntien kahden pisteen johdossa sen jälkeen, kun vieraiden Corey Belser (8/2) oli käynyt nostamassa riistonsa jälkeen pallon pussiin. Tilanne olisi saattanut olla ensimmäisten tehokkaiden 20 minuutin jälkeen jopa toinenkin, mikäli Honka ei olisi sortunut 50-prosenttiseen työskentelyyn vapaaheittoviivalla.
Etsikkoaika oli tavallaan hukattu ja sitä puolustustaan tiivistänyt Kazan ei jättänyt rankaisematta ottelun toisella puoliskolla 210-senttisen sentterinsä Lampen johdolla.
- Kyllähän sen näkee kaikesta, että kaveri on pelannut NBA:ta myöten. Ei muuten yhtään hassumpi mies tänään puolustuksessaan, muotoili Salminen.
Hongan kovimmista tehoista vastasi Matisen ohella jälleen kerran ahnaasti korille ajanut pelintekijä Jamar Wilson (19/2). John Williamson sai kokoon saldon 12/9 Lampen ja Vladimir Veremeenkon (19/8) puristuksessa.
Kazan kahmi levypallot nimiinsä 39-25. Hyökkäyspäässä voittajien näppeihin jäi 13 irtopalloa.
Honka oli matkassa vajaamiehisenä vain kahdeksalla pelaajalla, sillä riveistä puuttuivat loukkaantuneiden kirjoissa olevat Tuomas Iisalo ja Anselmi Vanjoki sekä ylioppilaskirjoituksiin keskittynyt Villematti Kopio.
- Hyvä taistelu tähänkin nähden. Eipä silti, kyllä me väsähdimme lopussa täydellisesti, tuumi Salminen.
Honka siirtää VTB-urakan päättymisen myötä nopealla tahdilla katseensa ja tavoitteensa Korisliigaan, jonka puolivälieriin se lähtee runkosarjan viidenneltä sijalta. Honka palaa kotiyleisönsä eteen lauantaina, jolloin Joensuun Kataja saapuu runkosarjan kolmanneksi viimeisen kierroksen merkeissä Tapiolaan.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.