
Israel viimeisteli isännöimänsä turnauksen nitistämällä Tel Avivissa Belgian niukasti 69-64. Kotijoukkue pelasi ottelun ilman lepovuorossa ollutta NBA-tähteään Omri Casspia, joka loisti turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
Sacramento Kingsin 203-senttinen Casspi johdatti Israelin turnauksessa voittoihin Iso-Britanniasta sekä Hollannista. Monipuolinen Casspi kuritti brittejä peräti 27 pisteen edestä ja oli 17 pisteellään Israelin paras korintekijä myös hollantilaisia vastaan.
Israel voitti Iso-Britannian tuloksella 86-82 ja Hollannin 96-82.
Casspi liittyi Israelin vahvuuteen Tel Avivin turnauksen kynnyksellä. Koko valmistautumisjaksonsa aikana Israel pelasi seitsemän maaottelua, joista se haki viisi voittoa. Tel Avivin turnaukseen osallistuneiden maiden lisäksi Israel voitti Bulgarian ja Portugalin. Sen tappiot kirjattiin Valko-Venäjälle sekä toisessa Portugali-maaottelussa.
Suomeen Israel saapuu Omri Casspin johtamana 11. elokuuta, jolloin maat ottavat toisistaan mittaa Barona Areenan parketilla, Espoossa.
Casspi ylsi 10,3 pisteen, 4,5 levypallon ja 1,0 korisyötön keskiarvoihin ensimmäisellä NBA-kaudellaan Sacramentossa. Tehokkaimmillaan Casspi oli tammikuussa, jolloin hän urakoi 13,4 pistettä, 6,7 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden.
Latvialla voitokas Tallinnan-vierailu
EM-karsintaottelun merkeissä 29.8. nähtävä Latvia osoitti nuorekkaalla ryhmällä virettään Tallinnassa, jossa se kohtasi isäntämaa Viron ja Ruotsin.
Ruotsille latvialaiset antoivat 91-68-selkäsaunan. Rihards Kuksiks heitti voittajille 18 pistettä vajaassa 21 peliminuutissaan. Roland Freimanis säesti 13 pisteellään.
Viroa vastaan Latvia selvisi kentältä voittajana tuloksella 78-74. Ingus Bankevics ja Janis Strelnieks nakuttivat Latvialle 13 pistettä mieheen. Myös Ronalds Zakis (11 pistettä) ja Freimanis (10) ylsivät kaksinumeroisiin pistesaldoihin.
Latvia viimeistelee kuntonsa EM-karsintoihin kohtaamalla viimeisessä valmistavassa maaottelussaan Venäjän, joka valmistautuu MM-kilpailuihin.
Lue myös seuraavat artikkelit
- Montenegro ja Pekovic pyörittivät Bosniaa
- Teemu Rannikko tutussa roolissa
- Cook kantaa Montenegroa harteillaan
- Miesten maajoukkueen vyöllä EM-mitalistien ja olympiajoukkueiden päänahkoja
- Suomi kasvatti voittoputkeaan Iso-Britannian kustannuksella
- Bargnanilla ja Belinellillä vakuuttava avaus Italian paidassa
- Tuukka Kotti huippukunnossa
Lisätiedot: EM-karsintojen lipunmyynti
