Kaksi edelliskautta Sten toimi Äänekosken Huiman organisaatiossa. Päättyneellä kaudella hän valmensi seuran miesten joukkuetta Miesten 1-Divisioona B:ssä, jossa sarjanousija Huima sijoittui yhdeksänneksi.
– Pari viime vuotta tein valmennushommia opettajan töiden ohella. Kun saimme viime syksynä perheenlisäystä, tuli tunne, että korisjutut hoituivat välillä vähän liikaa vain ”sinne päin” ja toisinaan oli sellainenkin olo, että näinköhän sitä koskaan tulee Korisliiga-tasolle saakka valmentajana pyrittyä, Sten toteaa.
– Koris on kuitenkin aina ollut minulle intohimo ja sisimmässä se juttu, mitä haluan tehdä. Kun kautemme loppui maaliskuussa, ei kestänyt kauaa kun joku prosessi alkoi pyöriä päässä. Katajan tarjottua tämän mahtavan mahdollisuuden vaihtui ajatus ”jos”, sanaksi ”kun”, ja kipinä huippukorikseen syttyi. Myös perheen kannalta kaikki palaset loksahtivat paikalleen, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.
Pelaajaurallaan Sten edusti Suomessa Katajan lisäksi Turun NMKY:tä, turkulaista Aura Basketia sekä Lappeenrannan NMKY:tä. Kokemusta karttui myös Saksan, Ruotsin ja Espanjan liigoista sekä mm. 31 A-maaottelua.
