

Kataja johti lähes läpi pelin, mutta Pyrintö nousi toiseksi viimeisellä minuutilla tasalukemiin. Kataja vei tuon jälkeen loppupelin tennislukemin 6-0.
– Pyrintö pelaa sarjan kovimmalla intensiteetillä, joten teemamme oli siihen vastaaminen. Se onnistui, kun keskityimme omaan tekemiseemme. Loppua kohden väsyimme ja Pyrintö pääsi hyydyttämään paikkapuolustuksellaan hyökkäyksiämme. Pelaajamme osoittivat kuitenkin henkisen kovuutensa ja hoitelivat voiton kotiin, iloitsi Katajan valmentaja Pekka Salminen.
Yhdeksännen peräkkäisen kotivoiton ottaneesta Katajasta Robert Arnold nakkasi kuusi kolmosta ja yhteensä 27 pistettä ja Tom Knight 18. Katajalta puuttui jälleen Teemu Rannikko.
Neljä edellistä vieraspeliään voittaneesta Pyrinnöstä Damon Williams teki 21 pistettä ja Bryan Hopkins sekä J’nathan Bullock 15.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
Seagulls jatkoaikavoittoon Lapualla
Helsinki Seagulls haki Lapualta arvokkaan voiton, kun se kukisti pudotuspeliviivan molemmin puolin olevien joukkueiden kamppailussa Korikobrat jatkoajalla 82-75 (63-63, 35-29).
Vieraat hallitsivat peliä, mutta Korikobrat käväisi neljännen jakson lopulla neljän pisteen johdossa. Seagullsin Deremy Geiger siirti ratkaisun jatkoajalle, jota vieraat johtivat koko ajan.
Geiger keräsi Seagullsille 28 pistettä ja Melsahn Basabe 27. Korikobrista Paul Carter ja Chris Braswell päätyivät 19 pisteeseen.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
Bisons vahva vieraissa
Loimaan Bisons ei jättänyt sarjan jumbona olevalle Tapiolan Hongalle yllätysmahdollisuutta, kun se haki Espoosta voiton 88-79 (48-40).
Bisons hallitsi peliä ja johti sen toista puoliskoa suurimman osan ajasta yli kymmenen pisteen erolla.
Bisonsin molemmat amerikkalaispelaajat nousivat pistekärkeen, kun Martin Zeno teki 23 ja Travis Nelson 21 pistettä. Ronnie Clark heitti Hongalle 17 ja Ike Udanoh 16 pistettä.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
