5.1.2005 Lappeenrannan NMKY riehuu tällä hetkellä koripallon Sparliigan kärjessä jo kymmenen perättäisvoittoa vyöllään. Nyt sarjakolmonen Namika Lahti sai kokea lappeenrantalaisten uudenvuoden kunnon pistein 97-91 (49-39). Viimeksi LrNMKY hävisi 5.11. Pussihukille.
Nytkään akuuttia vaaraa sarjapisteiden menetyksestä ei kotijoukkueelle syntynyt, vaikka 23 pisteen johto supistui päätösminuuteilla viiteen pisteeseen. Lahden kirin organisoi vieraiden tehokkaimmaksi 26 pisteellä noussut Teemu Laine.
LrNMKY:n tehoista vastasivat tutut miehet: Matthew Williams 26 pistettä, Andre Foreman 23 ja Pasi Riihelä 16. Riihelän otteissa käsivamman aiheuttama pakkolepo näkyi vain vähän.
Ottelussa nähtiin 41 menetystä ja vihellettiin 59 virhettä, joista Lahdelle 37.
KTP pystyi kotonaan täpärään 88-86 (48-46) voittoon Hongasta ja katkaisi samalla kolmen ottelun tappiosarjan. 30 peliminuutin jälkeen KTP oli riuhtonut 13 pisteen johdon, jonka Honka kuitenkin päätösneljänneksellä imi kiinni.
KTP:n avainpelaajat väsähtivät, ja erityisesti Lynn Washingtonin (30/18) korit sytyttivät vieraat taisteluun. Se hyytyi kuitenkin Nate Johnsonin epäonnistuneeseen kolmosyritykseen 21 sekuntia ennen päätöstä KTP:n johtaessa kahdella pisteellä. Vapaaheittoviivalta voiton varmisti Roope Mäkelä.
Sarjan toiseksi kuumin joukkue, Pussihukat, venytti voittoputkensa seitsemään otteluun Korihaiden kustannuksella luvuin 70-102 (41-49).
Vantaalaiset äityivät nykykuntoaan vastaavaan menoon vasta kolmannella neljänneksellä, jonka joukkue juoksi nimiinsä 12-29. Korihaiden riveissä debytoi hollantilaisvahvistus Harvey Van Stein (13/3), mutta ahdinko sarjan toiseksi viimeisenä ei hellittänyt.
Pussihukkien pisteykkönen oli Martti Kuisma (26/5). Myös Kimi Klingbergin sihti oli kohdallaan (21/3).
Pyrbasket nujersi kotiottelussaan Pyynikillä Kouvot pistein 101-85 (54-49). Tamperelaiset tulivat heti avausneljännekselle lujalla asenteella, eikä ensimmäiselle tauolle hankittu kymmene pisteen johto kuivunut enää kokoon.
Pyrbasket on mättänyt koreja sarjassa Lahden jälkeen toiseksi eniten (keskimäärin 90,7 pistettä/ottelu), ja joukkueen pelottava hyökkäyskalusto tuotti viidennen kerran yli 100 pistettä tällä kaudella.
Sarjan pisteykkönen Lamont Turner (ka. 28,1) ei tyytynyt nytkään pieniin lukuihin: 26 pistettä, vaikka sihti kaaren takaa oli huono (1/9). Tasaisen vierasjoukkueen tehokkain oli Jermaine Dearman (23/7). Kouvot ei pitänyt huolta pallosta: menetyksiä joukkueelle kirjattiin 17.
Aura Basket käänsi oman voittosuhteensa positiiviseksi syventäen samalla Joensuun Katajan ahdinkoa 92-85 (52-42) -voitolla. Loukkaantumisten riuduttamalle Katajalle tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen, eikä joukkueen kurssin kääntäjäksi ollut uudesta jenkkisentteristä Stephen Richistä (12/14).
Aura Basket ratkaisi ottelun aggressiivisuudella: joukkue menetti vain kuudesti kyeten samalla kymmeneen riistoon. Katajalle menetyksiä kirjattiin 15, mutta riistoja vain kaksi.
Niilo Lehtilän upea heittoilta tuotti kuusi kolmosta ja ottelun korkeimman pistemäärän, 29.
Nivusvammasta toipunut Llewellyn Smalley heitti Katajalle 24 pistettä ja Ville Vesala 21.
(STT)
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.