LrNMKY kirjoitutti ottelussa historiankirjat uusiksi. Aikaisempi perättäisten Suomen cupin mestaruuksien ennätys on kolme, jonka ovat LrNMKY:n (2005-2008) lisäksi saavuttaneet Espoon Playboys (1973-1975) ja Kotkan Työväen Palloilijat (1983-1985).
– Joka jätkästä näkyi tänään aivan suunnaton halu voittaa. Kaikkien miehistönvaihdosten ja muiden ongelmien jälkeen mestaruuden juhliminen tuntuu aina vain paremmalta, hehkui kaiken nähnyt LrNMKY-kapteeni Pasi Riihelä (17/12) neljäs cup-kultamitali kaulassaan.
Vaikka menestyminen on viime vuosina ollut LrNMKY:lle arkipäivää, joukkueen peräsimeen kesällä Tampereen Pyrinnöstä värvätty Jarmo Laitinen, 54, voitti vasta ensimmäisen kultamitalinsa aikuisten pääsarjatasolla. Haastavan tilanteen edessä uuteen työpaikkaan siirtynyt Laitinen jakoi avokätisesti kiitoksia hurjasti taistelleelle ryhmälleen.
– Me olemme viimeisen kuukauden aikana kasvaneet joukkueeksi. Viime vuosina vähille minuuteille jääneet pelaajat tiesivät tasan tarkkaan, mitä heidän täytyy tehdä kentällä ja jälki oli sen mukaista, veisteli Laitinen.
ToPo haastoi, mutta ei hallinnut
LrNMKY näytti jo ottelun alkuvaiheessa, mitä tuleman pitää. Chanan Colmanin (24/4/4 syöttöä) johtama lappeenrantalaispuolustus keskittyi ToPon pelinrakentajien Ilpo Pehkosen (8/0) ja Jarkko Kyllösen (3/2) painostamiseen. Kun ToPo yritti organisoida hyökkäyspeliään järkeväksi, LrNMKY juoksi koko miehistöllään 15-6-johtoon.
ToPo palasi kuitenkin peliin mukaan ja käväisi vielä ennen puoliaikaa johdossakin Timo Heinosen (19/3) ja Eero Lehtisen (8/3) päästyä heittovireeseen. Kolmas neljännes oli kuitenkin Namikan juhlaa. Colmanin ja Riihelän lisäksi Demetrius Brown (18/2), HL Coleman (14/9) ja röyhkeitä läpiajoja ToPon puolustuksen siimekseen tehnyt Jouko Järvinen (14/0) piiskasivat lappeenrantalaiset parhaimmillaan 19 pisteen johtoon. ToPo käväisi 2:30 ennen ottelun loppua vielä yhdeksän pisteen päässä, mutta LrNMKY sinetöi voiton viime hetkillä vapaaheittoviivalta.
– Lappeenranta tuli ihan eri sykkeellä matsiin kuin me. Heidän vaihtopenkkinsä tuotanto oli sellaista, mihin me emme olleet valmistautuneet. Puolustuksemme oli paikoin luokatonta, huokaili ToPon valmentaja Tomi Kaminen hopeamitali kaulassaan.
– Me oltiin harjoiteltu erilaisia keinoja, joilla saisimme painetta ToPon pelinrakentajiin. Painostus teki heistä varovaisia. Meille oli tärkeää saada ToPon peli hidastettua, koska jos olisimme antaneet Isaac Spencerin ja Panu Majalan kaltaisten pelaajien möyriä korin alla, siitä ei olisi seurannut hyvää, analysoi Laitinen.
Viisi kolmosta upottaneen Heinosen lisäksi ToPolta kunnostautuivat E.J. Drayton (18/9) sekä Isaac Spencer (17/7). Tyypillisesti tehokas James Allen (8/3) oli vain varjo itsestään LrNMKY:n puolustuksen puristuksessa. Allenin kuudesta pelitilanneheitosta upposi vain kaksi.
Kasvanut rooli sopii Colmanille
LrNMKY:n mestaruuden kannalta ehkä tärkein pelaaja oli vasta kaksi viikkoa sitten Tanskasta Suomeen palannut 24-vuotias pelinrakentaja Chanan Colman. Tanskan maajoukkueessakin pelaava Colman oli mukana juhlimassa LrNMKY:n Suomen mestaruutta vuosina 2005 ja 2006. Sunnuntaina yksikään ToPon pelaaja ei saanut kunnolla otetta sähäkästä ja vahvasta Colmanista, jonka ratkaisuvalmius on kehittynyt selkeästi vuosikymmenen puolivälistä.
– Chananin tulo joukkueeseen on johtanut siihen, että kaikkien kavereiden itseluottamus on noussut. Jätkät eivät enää pelkää tehdä virheitä. Jos yhdessä tilanteessa mokataan, toisessa yritetään kahta kauheammin, kuvaili Laitinen uuden pelinrakentajansa luomaa ilmapiiriä.
– Kun kyseessä on tärkeä ottelu, Namika pelaa aina vahvasti. Näytimme sen jälleen kerran tänään. Joukkueessa on positiivinen henki, uhkui Colman.
Muutama vuosi sitten Colmanin rooli LrNMKY:ssä oli luoda korintekopaikkoja Riihelän, Jussi Kumpulaisen, Andre Foremanin ja Matt Williamsin kaltaisille konkareille. Colman kuitenkin osoitti pystyvänsä tarpeen tullen kantamaan myös suuremman vastuun joukkueen korinteosta.
– Tämä on hyvin erilainen tilanne kuin pari vuotta sitten. Minulta odotetaan johtajuutta, ja yritän vastata kavereiden odotuksiin. Tänään kokeneiden pelaajien usko tarttui kaikkiin muihin – Jokke Järvinen, Tuukka Kulha (6/2), Viljami Vanjoki (5/4) ja Janne Rekola (0/0) kaikki pelasivat loistavasti mahdollisuuden saatuaan.
Laitinen: ”Osoitimme ansaitsevamme paikkamme liigassa”
Viimeisen puolen vuoden aikana talousvaikeuksiensa johdosta otsikoissa ollut LrNMKY on rakentanut uutta nousua puhtaalta pöydältä. Laitinen näkee, että neljäs perättäinen cupin kultamitali on Lappeenrannan koripallon kannalta ensiarvoisen tärkeä.
– Kun kesällä lähdimme talkoovoimin rakentamaan liigajoukkuetta, niin joukkueen kuin taustojenkin tehtävänä oli osoittaa, että pystymme pelaamaan pääsarjatasolla. Mielestäni olemme nyt kuuden kuukauden aikana osoittaneet ansaitsevamme paikkamme liigassa. Organisaatio pitää kiinni luvatuista asioista ja sekä pelaaja että taustaryhmä ovat kaikki sitoutuneita yhteiseen työhön, kehui Laitinen uutta työympäristöään.
Vuodesta 2001 asti Lappeenrannassa viihtynyt Riihelä yhtyy Laitisen kehuihin.
– Viime kevät oli vaikea, mutta nyt on alkanut taas näyttää hyvältä. Meillä on joukkueet A-poikien mestaruussarjassa ja B-poikien divarissa, ja nuoremmissa ikäluokissa on yhtä lailla potentiaalisia pelaajia ja hyviä valmentajia. Lappeenrannan koriksella on tulevaisuutta.
Eräs osoitus Lappeenrannan koripallokulttuurista on joukkueen äänekäs faniryhmä. Punapaitoihin sonnustautuneiden fanien kannustus ja juhlinta oli suomalaisittain terävintä kärkeä. Useammasta sadasta hengestä koostunut väkijoukko eli koko sydämellään ottelun käänteissä mukana.
– Tällaisen fanijoukon edessä tuntui kuin olisi kotisalissa pelannut, toisti Riihelä jo kahtena edellisenä vuonna lausumansa kiitokset joukkueensa kannattajille.
LrNMKY palaa joulutauon jälkeen Korisliigaparketeille 28. joulukuuta Karkkilassa Team Componentaa vastaan.
– Me ollaan ainoa joukkue Suomessa, jolla on yhä mahdollisuus voittaa tuplamestaruus, laukaisi Laitinen pilke silmäkulmassaan kysyttäessä joukkueen jatkosuunnitelmista.
Suomen cupin finaalin täydelliset ottelutilastot sekä paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/