Pounds muistetaan koripallossa ennen kaikkea KTP:n kultaranteena, jonka aikana kotkalaiset hallitsivat koripallon SM-sarjaa. Pelaajana neljä Suomen mestaruutta voittanut Pounds pelasi 14 kauden aikana kaikkiaan 387 ottelua.
Pelaajaura päättyi kaudella 1994, kun KTP voitti mestaruuden. Seuraavana kautena hän luotsasi KTP:tä. Pounds on valmis uuteen haasteeseen, vaikka ensimmäinen valmennusrupeama KTP:n kanssa jäikin yhteen kauteen.
– Tilanteita ei voi verrata keskenään. Silloin joukkue oli täynnä entisiä pelikavereita ja Suomen ykkösseura oli tottunut menestymään, Pounds kertoi Kymen Sanomien verkkosivuilla.
Ensimmäisen valmennuskautensa jälkeen Pounds on toiminut kotkalaisjoukkueessa apuvalmentajana Jorma Brucen aikana ja Kouvoissa samoissa tehtävissä Risto Piiparin apuna. Tällä kaudella hän on valmentanut KTP:n A-junioreita ja kakkosdivisioonassa pelaavaa TeePeetä.
– Minulle oli yllätys, että KTP vaihtoi valmentajaa kesken kauden ja se, että minua pyydettiin mukaan, Pounds myönsi.
Pounds on nähnyt peliuran jälkeen Karhuvuoren urheilutalon hoitajana lukemattomia KTP:n pelejä ja harjoituksia. Tuore valmentaja ei lähde tekemään suuria muutoksia KTP:n pelitapaan. Muutosta haetaan enemmän asenne puolelta.
– Peliä ei voi muuttaa kerralla paljon, kun toinen (Ray Ailus) on valmentanut joukkuetta puolitoista vuotta. Aluksi on kiinnitettävä huomiota puolustusasenteeseen, sen jälkeen joihinkin pieniin asioihin, Pounds kertoi.
Neljä ottelua päävalmentajana toiminut Sauli Lanki jatkaa joukkueen apuvalmentajana.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/