30.5.2017 I divari A:sta Korisliigaan nouseva Espoo United on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Lauri Toivosen kanssa.
Lauri Toivonen, 26, jatkaa Espoo Unitedin paidassa. Kuva: Francois Perthuis
26-vuotias Toivonen on iloinen tulevan kauden kattavasta jatkosopimuksestaan ja harjoittelee jo aktiivisesti ensi kautta varten fysiikkavalmentaja Matias Sarvelan ohjauksessa.
- On mahtavaa jatkaa Espoossa ja päästä jälleen pelaamaan Korisliigaa, Toivonen iloitsee joukkueen tiedotteessa.
- Valmistautuminen ensi kauteen on ollut jo käynnissä useamman viikon ja kesän aikana tavoitteena onkin ottaa seuraava kehitysaskel eteenpäin koripalloilijana, 201-senttinen espoolainen jatkaa.
Menneellä kaudella Toivosen rooli joukkueessa kasvoi kauden edetessä. Suoritusvarmuus nousi ja tulosta tuli niin puolustuksessa kuin hyökkäyspäässäkin.
Pudotuspeleissä Toivonen pussitti palloa 10,7 pisteen ottelutahdilla ja kahmi levypalloja 7,0 keskiarvolla. Mies itse pysyy vaatimattomalla linjalla ja on ennen kaikkea valmis tekemään runsaasti työtä vastuunsaamisen eteen tulevalla kaudella.
- Päättyneellä kaudella sain hyvin vastuuta, joten oma tähtäimeni on tulla kantamaan vähintään sama määrä myös korkeammalla sarjatasolla ja tehdä sen eteen hartiavoimin töitä, Toivonen kuvailee.
Espoon miesten joukkueen Korisliigaan luotsannut päävalmentaja Ville Neva korostaa jatkuvuuden tärkeyttä, josta Toivosen sopimus on hyvä esimerkki.
- On erinomaisen hyvä asia, että viime kauden tärkein yksittäinen puolustus- ja levypallopelaaja jatkaa joukkueessa. Lauri on erittäin ahkera urheilija ja erinomainen joukkuepelaaja. Uskomme vahvasti, että ensi kaudella nähdään Korisliigassa pelaaja, joka auttaa joukkuettaan menestymään entistäkin useammilla keinoilla, Neva odottaa.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.