Maxhuni, Murphy, Nieminen ja Hopkins voittoihin NCAA:ssa

12.2.2018 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Edon Maxhunin, Tomas Murphyn, Samuli Niemisen ja Shawn Hopkinsin yliopistot ylsivät voittoihin viikonloppuna. Remu Raitanen pelasi hyvän pelin, kun San Francisco hävisi jatkoajan jälkeen.

Shawn Hopkins heitti kahdeksan pistettä NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Shawn Hopkins ja Troy olivat voitokkaita, kun Arkansas Little Rock taipui ”Trojansin” käsittelyssä 64-82 (32-44). Hopkins käytti pelaamansa kaksitoista minuuttia tehokkaasti veistellen kahdeksan pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.

Edon Maxhuni viiletti Long Beach Staten aloitusviisikossa 54-73 (22-26) -kotivoitossa Cal Polya vastaan. Maxhuni viihtyi parketilla 25 minuuttia, joiden aikana hän heitti neljä pistettä ja noukki neljä levypalloa.

Tomas Murphyn Northeastern venytti voittoputkensa kolmeen, kun ”Huskiesin” tassujen alle jäi Towson 77-62 (35-24). Murphy sai peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kuusi pistettä, repi yhden levypallon ja tarjoili yhden syötön.

Samuli Niemisen Stephen F. Austin pisti jauhot suuhun Northwestern Statelle 50-97 (21-47) -kotivoitossa. Nieminen teki kaksi pistettä viidessätoista minuutissa.

Remu Raitasen San Francisco hävisi jatkoajan jälkeen BYU:lle 73-75 (27-26, 65-65). Raitanen ansaitsi vaihtopenkiltä peräti 31 minuuttia, joiden aikana hän heitti kolmella kolmosella yhdeksän pistettä, noukki kolme levypalloa ja riisti kerran.

Oskar Michelsenin ja Davidsonin kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun Rhode Island veti pidemmän korren loppunumeroin 59-72 (23-34). Michelsen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa tehtaillen seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa 14 peliminuutissa.

Lasse Gummerus ja Marist joutuivat tyytymään tappioon, kun Rider jylläsi ohitse toisella puoliajalla loppulukemiin 89-79 (27-39). Gummerus heitti viidestä kolmosestaan kolme sisään tehtaillen yhdeksän pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön.

Fiifi Aidoon Grand Canyon hävisi hyvän kamppailun jälkeen New Mexico Statelle 70-74 (40-34). Aidoo jäi pisteittä pelaamassaan viidessä minuutissa, mutta torjui ja riisti kertaalleen.

Hannes Pöllän Oklahoma hävisi Iowa Statelle 80-88 (35-45). Pöllä kahmi yhden levypallon pelaamassaan neljässä minuutissa.

Lassi Nikkarisen Montana State kärsi tappion, kun Portland State kiri ohitse 80-77 (35-39) -voittoon. Nikkarinen pelasi neljä minuuttia ilman tilastomerkintöjä.

 
3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

28.3.2026 09:33 NCAA

Elina Aarnisalon kausi päättyi Sweet 16 -vaiheeseen – hallitseva mestari UConn liikaa North Carolinalle

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalon edustama North Carolina putosi leikistä ulos, kun UConn oli parempi 42-63 (20-28).

24.3.2026 08:20 NCAA

Elsa Lemmilä ja Ohio State putosivat March Madnessistä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksessa Elsa Lemmilä ja Ohio State hävisivät Notre Damelle 83-73 (43-35). Lemmilä heitti 9 pistettä ja keräsi 10 levypalloa.

Näytä lisää vastaavia