22.11.2012 Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana taisteli hartiavoimin kolmannesta voitostaan Euroliigan alkusarjassa, mutta tähtitakamiehensä Bo McCalebbin takaisin sairastuvalta pelaavaan kokoonpanoon saanut Fenerbahce otti parketin haltuun kotikentällään Istanbulissa. Fenerbahce johti jo kymmenen minuutin jälkeen 22–12 ja palasi A-lohkon kärkikahinoihin 85–68 (43–26)-voitollaan.

Teemu Rannikon Olimpija jäi ahtaalle Istanbulissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Edelliset kaksi Euroliiga-otteluaan hävinnyt Fenerbahce oli kotiyleisönsä edessä alusta alkaen tulta ja tappuraa. Olimpija johti neljän pelatun minuutin jälkeen numeroissa 6-7, jonka jälkeen Fenerbahce-kone alkoi jyllätä. Bojan Bogdanovic pussitti viisi perättäistä pistettä ja hetken jälkeen kotijoukkueen johtolukemat olivat jo 15-7.
Olimpija pysytteli kymmenen pisteen tuntumasta toisen jakson puoleenväliin asti, kunnes kotijoukkueen väsymättömänä jauhanut joukkuehyökkäys alkoi pudottaa slovenialaisia lopullisesti pelistä. Tauon jälkeen Olimpijan hyökkäyspeli alkoi tuottaa ensimmäistä puoliaikaa parempaa tulosta, mutta ei onnistunut estämään Fenerbahcen pistetehtailua toisessa päässä kenttää.
Fenerbahce palasi A-lohkon kärkikarkeloihin 85–68 (43–26)-voitollaan, joka oli joukkueelle seitsemäs neljässä pelatussa Euroliigan alkulohkon ottelussa. Olimpija on puolestaan voittanut kaksi seitsemästä ottelustaan.
Voittajien pistekuningas oli kroatialaislaituri Bojan Bogdanovic, joka pommitti hyvin tarkkuuksin 19 pistettä, joista suurimman osan ensimmäisellä puoliajalla Fenerbahcen porhaltaessa karkuteille.
Kentille palannut Bo McCalebb (13/0/4 syöttöä) herätti ajoillaan kauhua ljubljanalaispuolustuksessaan upottaen seitsemästä kakkosyrityksestään kuusi ja jakaen neljä koriin johtanutta syöttöä. Kun vielä Ömer Onan (12/2/3 syöttöä) ja Emir Preldzic (11/1) osuivat heitoissaan, ei Fenerbahce jäänyt vaille ratkaisijoita.
Fenerbahcen rymistelykaluston Mike Batiste, David Andersen ja Oguz Savas pitivät huolen siitä, että Olimpijan heittopaikat jäivät äärimmäisen vähiin lähietäisyyksiltä. Olimpijan pistekuningas Dylan Page (23/4) tekikin suurimman osan pisteistään kaaren takaa. Piristävän poikkeuksen tuotti 213-senttinen, 20-vuotias Olimpija-sentteri Alen Omic (13/13), jonka paini kokeneempia Fenerbahcen korinaluspelaajia vastaan miellytti päävalmentaja Saso Filipovskin silmää.
Olimpijan suomalaiskaksikko Sasu Salin-Teemu Rannikko jäi muiden ljubljanalaistakamiesten tavoin pimentoon. Kaksikko laukoi kuusi kertaa kaaren takaa, mutta tällä kertaa tuloksetta. Salin keräsi kolme syöttöä ja kaksi levypalloa, Rannikko kaksi syöttöä.
Olimpijan takamiesvitjasta lähimmäksi tasoaan pääsi Klemen Prepelic, joka upotti kuusi pistettä. Jaka Blazic keräsi neljä ja Dominic Waters kaksi pistettä.
Olimpijalla on edelleen oljenkorsi pelata tiensä Euroliigan 16 joukkueen jatkosarjaan, mutta joukkueen on voitettava kaikki kolme jäljellä olevaa alkulohko-otteluaan. Olimpija pelaa seuraavan kerran Euroliigaa torstaina 29. marraskuuta Panathinaikosin vieraana.
Fenerbahce: Bojan Bogdanovic 19/2, Bo McCalebb 13/0/4 syöttöä, Ömer Onan 12/2/3 syöttöä.
Olimpija: Dylan Page 23/4, Alen Omic 13/13, Aron Baynes 10/10.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 18, Pisteet 0 (3p 0-4), Levypallot 2, Syötöt 3.
T.Rannikko: Minuutit 16, Pisteet 0 (3p 0-2), Levypallot 1, Syötöt 2, Riistot 1.
Tiina Stenin TSV Wasserburg hurjasteli EuroCupissa belgialaista BBC Sint-Katelijne-Waveria-vastaan. Wasserburg pommitti jo viidessä minuutissa taululle 16-4-lukemat ja jatkoi avuttoman belgialaisvieraansa kurittamista tasaisesti aina päätösjakson alkuun asti, jonka jälkeen belgialaiset pääsivät kaunistelemaan pistelukemia. Wasserburg voitti EuroCup-ottelunsa 87–58 (50–29).
Sten kuului joukkueensa kirkkaimpaan kärkikaartiin. Turkulaislaituri upotti 23 minuutissa hyvin tarkkuuksin 13 pistettä ja keräsi joukkueelleen lisäksi kolme levypalloa, neljä syöttöä ja kaksi heitontorjuntaa.
Wasserburg on voittanut pelaamastaan viidestä EuroCup-ottelusta kaksi. Joukkue on kuitenkin jo menettänyt mahdollisuutensa edetä EuroCupin jatkosarjaan, sillä lohkokärjet Novosibirsk ja Nantes ovat kumpikin voittaneet kaksi ottelua enemmän, kun pelaamatta on enää yksi alkulohko-ottelu.
TSV Wasserburg – BBC Sint-Katelijne-Waver 87–58 (26-7, 50–29, 75–44)
Wasserburg: Anne Breitreiner 16/1, Tiina Sten 13/3/4 syöttöä, Melissa Dalembert 10/15.
Sint-Katelijne: An-Katrien Nauwelaers 19/4.
T.Sten: Aloitusviisikossa, Minuutit 23, Pisteet 13 (2p 4-8, 3p 1-1, 1p 2-2), Levypallot 3, Syötöt 4, Blokit 2.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.