Michaela Moua valittiin vuoden 2017 Märskyksi

27.10.2017 Mäkelänrinteen lukion Vuoden Märskyksi 2017 on valittu koripalloilija, kansalaisaktivisti ja yhteiskuntatieteiden maisteri Michaela Moua. Valinta julkistettiin tänään perjantaina Mäkelänrinteen lukiossa Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa.

Michaela Moua pelasi naisten maajoukkueessa vuoteen 2010 asti.

Vuoden Märskyn valintaperusteina ovat menestyminen opinnoissa, työelämässä tai urheilussa sekä henkilökohtaiset ominaisuudet. Valinnasta päättää raati, jossa on Mäkelänrinteen lukion alumnien ja opettajakunnan edustajia.  Mäkeläntinteen lukion tiedotteen mukaan Moua edustaa hyvin Märskyn tavoitteita ja arvoja. Hän on toteuttanut kaksoisuran mallia ja toimii nyt urheilu-uran jälkeen aktiivisesti suvaitsevaisuuden ja monikulttuurillisuuden puolesta rasismia ja vihapuhetta vastaan.

Moua opiskeli Mäkelänrinteen lukiosta urheilulinjalla vuosina 1992–1996. Lukion jälkeen hän jatkoi opiskelujaan Ohio Staten yliopistossa pääaineena kansainväliset suhteet ja pelasi yliopiston joukkueessa. Ylemmän korkeakoulututkinnon Moua suoritti Roskilden yliopistossa.

Mouan koripalloura jatkui yliopiston jälkeen 10 vuotta ammattilaisena esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Sveitsissä. Maaotteluita hän pelasi 124, joista 93 naisten maajoukkueessa. Naisten maajoukkueessa hänen uransa kesti yli 16 vuotta.

Urheilun jälkeisen työuransa Moua on tehnyt pääosin erilaisissa kansalaisjärjestöissä kuten Walter ry:ssä, Rasmus ry:ssä ja 09 Helsinki Human Rights säätiössä. Tällä hetkellä hän vastaa Vantaan kaupungilla ”Sporttia kaikille – hankkeesta, jonka tavoitteena on esimerkiksi tukea ja edistää monikulttuurista liikunnan harrastamista.

Perinteinen Vuoden Märsky valittiin nyt 18. kerran. Ensimmäiseksi Vuoden Märskyksi lokakuussa 2000 nimettiin Hanno Möttölä. Muita valittuja ovat muun muassa uinnin maailmanmestari Hanna-Maria Seppälä, Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, jääkiekkoilija Ville Peltonen, olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén, suunnistuksen maailmanmestari Mårten Boström, johtava lääkäri Jan Lassus, EU:n kriisikeskuksen johtaja Juha Auvinen ja triathlonisti Kaisa Lehtonen.

Lisätiedot: Michaela Moua

Asiat

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

Näytä lisää vastaavia