6.6.2019 14:33 31-vuotias Sten oli päättyneellä kaudella tärkeä palanen Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa. Stenin jatkosopimus on vuoden mittainen.
Uransa aikana kaksi Suomen mestaruutta voittanut Sten on pelannut myös 76 aikuisten maaottelua. Stenin merkitys Peli-Karhuille puolustussuuntaan oli merkittävä mestaruuden kannalta. 38 ottelussa Stenin keskiarvot olivat 4,8 pistettä ja 4,3 levypalloa.
- Minnan jatkosopimus on meille erittäin tärkeä. Nyt voimme katsoa amerikkalaisvahvistuksia muille paikoille kuin 5-paikalle. Minnan merkitys joukkueelle on erittäin iso. Hän puolustaa hyvin vastustajien isoja pelaajia. Hyökkäyksessä hän on monipuolinen. Minna heittää hyvin kaukaa sekä omaa hyvät sentterin liikkeet korin alla. Minna on myös erittäin positiivinen persoona ja hieno esimerkki nuorille pelaajillemme, kommentoi päävalmentaja Roope Mäkelä seuran tiedotteessa.
- Päätös jäädä PeKaan ei ollut vaikea. Viime kausi oli ajoittaisista vaikeista jaksoista huolimatta todella hauska ja ikimuistoinen. On mukava tehdä hommia, kun on mukava porukka ympärillä. En malta odottaa, että päästään jatkamaan siitä mihin jäätiin keväällä, Sten kommentoi.
Peli-Karhut on tehnyt aiemmin jatkosopimukset Ellen Järvisen ja Noora Järvikankaan kanssa sekä päävalmentaja Roope Mäkelän kanssa.
Viime kaudella Saksan Bundesliigassa pelannut Lehtoranta vahvistaa kasvattajaseuraansa Peli-Karhuja. Lehtorannan ja PeKan sopimus kestää marraskuun loppuun saakka ja se sisältää option ulkomaille siirtymisestä.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on tehnyt jatkosopimukset Anni Kujalan ja Riikka Kujalan kanssa. Joukkueen kapteenina pelaava Anni Kujala aloittaa jo 12. kautensa naisten pääsarjatasolla. Pelinrakentaja Riikka Kujalalle lokakuussa alkava kausi on kymmenes.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen oman kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. 21-vuotias ja 185-senttinen sisäpelaaja palaa MLL Areenan parketille vuoden tauon jälkeen.
Naisten Korisliigaan ja Eurocupiin valmistautuva kotkalainen Peli-Karhut on tehnyt sopimuksen oman kasvattinsa Aino Rommin kanssa.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen seuran oman kasvatin Minttu Isorannan kanssa.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue saa mieluisaa jatkumoa, kun Maija Kuisma on allekirjoittanut jatkosopimuksen.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen 25-vuotiaan amerikkalaispelaaja Chanin Rahmingin kanssa. Lisäksi uutena kasvona Kouvottarien riveihin liittyy 17-vuotias HoNsU-kasvatti Helmi Lampinen.
BC Nokian naisten Korisliiga-joukkueen kokoonpanoon liittyy kansainvälistä kokemusta omaava virolainen Kadri-Ann Lass.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa palataan tulevalla kaudella formaattiin, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.