3.1.2015 Namika Lahden ja Tampereen Pyrinnön uusi vuosi alkaa tänään lauantaina, kun ”Punakone” saapuu Namikan vieraaksi Lahden Suurhallille. Kotijoukkue Lahti hakee kahden ottelun tappioputkelleen katkaisua, kun taas Pyrintö on voittanut viimeiset kaksi otteluaan. Ottelun näytetään suorana nettilähetyksenä VeikkausTV:n toimesta.

Lahden Ilkka Vuoren puolustuksen kynsiin joutuvat tänään Pyrinnön takamiehet Suurhallilla. Kuva: Francois Perthuis.
Edellisen kerran joukkueet kohtasivat loka-marraskuun vaihteessa back-to-back-peleissä, jotka päättyivät kummankin joukkueen kotivoittoihin. Joukkueiden kokoonpanot ovat kuitenkin kokeneet tänä aikana muutoksia: Tyrone Kent ja Will Harris kohtaavat Pyrinnön vahvuudessa ensi kertaa lahtelaiset.
- Pyrintö on muuttunut sitten edellisen pelin, kun heillä on kaksi uutta pelaajaa. Pyrinnöllä on kuitenkin oma pelikonsepti, eivätkä pelaajamuutokset vaikuta siihen. Molemmat valmentajat tuntevat toistensa pelitavan ja tulossa on varmaan melko vähäkorinen puolustustaistelu, Namika Lahden luotsi Ilkka Palviainen kertoo.
Namika Lahti taas vaihtoi Cameron Bennermanin Kevin Tiggsiin, joka on esiintynyt Lahden paidassa kolme ottelua 15,3 pisteen keskiarvoilla.
- Lahti on molemmissa päissä kenttää erittäin tasapainoinen ryhmä. Heidän puolustus on kurinalaista ja fyysistä. Heidän puolustuksensa tietää mitä vastustajalta tulee ensisijaisesti eliminoida pois. Lahden hyökkäykseen sopivat samat sanat. Ryhmällä on hyviä pelaajia jokaisella pelipaikalla ja se säilyttää erinomaisesti pelikurin. Lahden hyökkääminen on monipuolista ja perussapluuna käsittää pick'n'roll motionin, postityhjennykset sekä pallottomien screenien juoksemisen sen laituriskoraajille, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola ennakoi.
Ottelu alkaa Lahden Suurhallissa tänään lauantaina kello 15:00. Ottelun näkyy suorana nettilähetyksenä VeikkausTV:ltä.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.