6.2.2006 Antti Nikkilän ja hänen edustamansa Casertan tasaisen vahva vire pitää koripallon Italian kakkosliigassa. Serie A:han nousua kärkkyvä Caserta kukisti kotikentällään Montecatanin luvuin 97-94 (50-47).
Yhdeksän levypalloa ottanut ja 12 pistettä heittänyt Nikkilä pelasi ottelussa jälleen reilut 30 minuuttia. Casertan kovin levypallomies pisti kahdeksasta pelitilanneheitostaan viisi sisään. Mukaan mahtui myös yksi Nikkilälle harvinainen kolmonen.
Kakkosia hienolla 70,3 prosentin tarkkuudella säkittänyt Casertan 210-senttinen sentteri on heittänyt tällä kaudella kolme kertaa kaukaa kaaren takaa. Niistä kaksi on lävistänyt korirenkaan.
Nikkilä odotti yllätystä Tuukka Kotin seuralta Castellettolta, joka kohtasi vierasottelussa kakkosliigaa johtavan Scafatin.
Se yllätys kuivui kuitenkin kokoon jo taukoon mennessä, kun kotijoukkue oli viimeistellyt tulostaululle lukemat 60-34. Sarjassa 20 ottelukierroksen jälkeen kolmanneksi viimeisenä oleva Castelletto hävisi ottelun lopulta pistein 106-83.
Neljästä kahden pisteen heitostaan kolme upottanut Kotti pelasi 15 minuuttia tehoilla 6/1.
Saksan kahden edellisen kauden mestari ja hopeajoukkue Frankfurt Skyliners pelaa lukuisten loukkaantumisten runtelemana vaikeaa kautta. Frankfurt jäi voitoitta Euroopan kentillä ULEB-cupissa, eikä joukkue ole ollut oma itsensä myöskään kotoisessa Bundesliigassa.
Enää hennon oljenkorren kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleihin omaava Frankfurt tosin ilahdutti kotikentällään yli 4200 katsojaa 88-84 (35-36) -voitolla liigassa toiseksi viimeisenä olevasta Leverkusenista.
Kesällä tehdyn ranneleikkauksen jälkeen vasta vuodenvaihteessa kentille palannut Jukka Matinen pelasi voittajien riveissä runsaat kolme minuuttia ilman tehomerkintöjä. Matinen ehti kokeilla kerran kolmen pisteen kaaren takaa ilman tulosta.
Bundesliigassa viimeisenä oleva, 18 ottelustaan neljä edukseen kääntänyt Braunschweig kärsi kotonaan niukan 66-68 (35-36) -tappion Oldenburgille.
Braunschweigin Mikko Noopila heitti 11 minuutissa viisi pistettä ja otti kolme levypalloa.
Ari Tammivaaran valmentama Mitteldeutscher BC on pelannut nousijajoukkueena hienon kauden Saksan kakkosbundesliigassa.
Mitteldeutscher on hävinnyt 18 ottelustaan vain kolme, joskin sekin on uuden nousun kannalta jo liikaa. MBC ei pysty enää uhkaaman pohjoislohkon voiton osalta tappioitta kärjessä porskuttava Schröno Paderbornia. MBC kävi hakemassa viimeisen voittonsa Düsseldorfista numeroin 81-78 (44-41).
Juha Sten heitti voittajille kymmenen pistettä ja esiintyi muutenkin edukseen. Ensimmäistä kauttaan Euroopan kentillä pelaava Sten tarjosi ottelussa viisi koriin johtanutta syöttöä ja rosvosi pallon terävästi kolme kertaa vastustajalta.
Stenin tavoin Turussa koripallokoulunsa käynyt Ville Kaunisto aloitti kautensa Italian kakkosliigassa Jesin riveissä, jossa peliaika jäi kuitenkin vähiin. Kaunisto siirtyi Ranskan kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla kärjen tuntumassa pelaavaan Limogesiin, jossa hän on päässyt nauttimaan ainakin voitoista.
Limoges otti tuoreimman voittonsa kotikentällään, kun se murskasi Le Portelin 117-79. Kaunisto heitti viisi pistettä ja nappasi joukkueensa yhteensä 29 levypallosta kymmenen.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.