Nurse tuuraamaan Joensuuhun loukkaantunutta Lehtosta

Korisliigan kärkipaikalla porskuttava Joensuun Kataja on kiinnittänyt joukkueeseensa pelintekijä Michael Nursen, kertoo sanomalehti Karjalainen. Kokenut Nurse, 29, saapuu Joensuuhun aluksi kuukauden mittaisella sopimuksella tuuraamaan loukkaantunutta Jyri Lehtosta.

Jyri Lehtonenkävi viime keväänä selkäleikkauksessa ja ehti kuntoutua pelikuntoon. Hän ehti kuitenkin esiintyä vain kahdessa Suomen cupin ottelussa, kun selkä alkoi vihoitella uudelleen. Lehtonen kuntouttaa parhaillaan selkäänsä Jyväskylässä.

29-vuotias Michael Nurse on ehtinyt jo nähdä Eurooppaa valmistuttuaan vuonna 2000 Iowa Staten yliopistosta. Hän on pelannut mm. Englannin, Portugalin, Puolan ja Saksan pääsarjoissa. Kaudella 2004-05 Nurse esiintyi Euroopan toiseksi kovatasoisimmaksi seurakilpailuksi arvostetussa ULEB Cupissa 8,6 pisteen, 4,1 syötön ja 1,2 riiston keskiarvoilla pelattuaan portugalilaisen Benfican väreissä keskimäärin 26,7 minuuttia ottelua kohden.

Viime kaudella 182-senttinen Nurse edusti Hollannin pääsarjassa pelaavaa Matrixx Magixxin joukkuetta. Nurse kirjautti kauden tilastokeskiarvoikseen 14,8 pistettä ja 6,8 koriin johtavaa syöttöä.

Nurse on urallaan pelannut myös kotimaansa Barbadoksen maajoukkueessa.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Päivitetty

Henkilöt

Kategoriat

,