Jo 20 miesten maaottelua pelannut, Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut, Nkamhoua vaihtoi täksi kaudeksi yliopistoaan. Aiemmalla yliopistourallaan Tennesseetä edustanut HNMKY-kasvatti aloitti vahvasti uudessa opinahjossaan, kun Michigan nappasi kaksi voittoa viime viikolla.
Kauden avausottelussaan Michigan sai vastaansa UNC Ashevillen, joka kaatui loppunumeroin 74-99 (32-48). Aloitusviisikkoon lyöty Nkamhoua donkkaili 25 pistettä, repi 7 levypalloa ja tarjoili kolme syöttöä 31 minuutin peliajalla.
Perjantaina Michigan jatkoi siitä, mihin jäi, kun Youngstown State jäi Wolverinesin tassujen alle 62-92 (23-46). Nkamhoua säkitti ilman ohiheittoja 17 pistettä, noukki 10 levypalloa, jakoi neljä syöttöä ja torjui kahdesti 24 minuutissa.
Denverin yliopistossa pelaava Touko Tainamo aloitti kolmannen kautensa ryminällä, mutta Denver kuitenkin hävisi UC San Diegolle 87-95 (41-40). Tainamo tehtaili käsittämättömän 31 pisteen ja 18 levypallon tupla-tuplan 32 minuutin peliajalla. Piste- ja levypallomäärä ovat hänen yliopistouransa kärkilukemia.
Denver nappasi kauden ensimmäisen voittonsa päihittämällä Tuukka Jaakkolan edustaman Cal Polyn torstaina 76-97 (33-51). Tainamo täytti tilastosarakettaan 13 pisteellä, 9 levypallolla, yhdellä syötöllä ja kahdella torjunnalla 31 minuutissa. Jaakkola keräsi joukkueelleen 6 pistettä ja yhden levypallon 13 minuutissa.
Federiko Federiko, Pittsburgh
N.C. A&T – Pittsburgh 52-100 (15-50)
Federiko: 13 pistettä, 10 levypalloa, 1 syöttö, 4 torjuntaa, 26 minuuttia*
> Ottelutilastot
Binghamton – Pittsburgh 60-89 (32-40)
Federiko: 3 pistettä, 9 levypalloa, 1 syöttö, 3 torjuntaa, 1 riisto, 21 minuuttia*
> Ottelutilastot
Miro Little, Baylor
Auburn – Baylor 82-88 (43-34)
Little: 2 pistettä, 1 levypallo, 2 minuuttia
> Ottelutilastot
John Brown – Baylor 70-96 (34-47)
Little: 5 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 15 minuuttia
> Ottelutilastot
Gardner-Webb – Baylor 62-77 (34-40)
Little: 0 pistettä, 1 levypallo, 4 minuuttia
> Ottelutilastot
Mustapha Amzil, New Mexico
Texas Southern – New Mexico 55-92 (24-41)
Amzil: 4 pistettä, 1 levypallo, 18 minuuttia*
> Ottelutilastot
New Mexico – Saint Mary’s (CA) 58-72 (25-40)
Amzil: 5 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto, 22 minuuttia*
> Ottelutilastot
Morris Ugusuk, South Carolina
South Carolina – Wofford 60-57 (34-17)
Ugusuk: 4 pistettä, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
South Carolina – USC Upstate 82-53 (28-42)
Ugusuk: 5 pistettä, 1 levypallo, 3 syöttöä, 20 minuuttia
> Ottelutilastot
Gezim Bajrami, LIU
Air Force – LIU 82-67 (43-27)
Bajrami: 3 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 2 torjuntaa, 15 minuuttia*
> Ottelutilastot
Viljami Vartiainen, Weber State
Benedictine Mesa – Weber State 62-96 (25-46)
Vartiainen: 1 pistettä, 2 levypalloa, 19 minuuttia
> Ottelutilastot
Weber State – Saint Mary’s (CA) 61-57 (26-37)
Vartiainen: 0 pistettä, 11 minuuttia
> Ottelutilastot
Jesper Granlund & Leo Nordberg, Longwood
Longwood – St. Bonaventure 69-73 (30-35)
Granlund: 0 pistettä, 4 levypalloa, 1 syöttö, 34 minuuttia*
Nordberg: DNP
> Ottelutilastot
St. Mary’s (MD) – Longwood 43-95 (22-53)
Granlund: 7 pistettä, 17 minuuttia
Nordberg: 3 pistettä, 1 syöttö, 1 torjunta, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Emil Skyttä, Sacramento St.
Sacramento St. – Nevada 63-77 (30-39)
Skyttä: 2 pistettä, 2 levypalloa, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Sacramento St. – Stanford 73-91 (39-47)
Skyttä: 0 pistettä, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Eemeli Yalaho, Texas Tech
Texas A&M-Commerce – Texas Tech 46-73 (17-41)
Yalaho: 2 pistettä, 6 minuuttia
> Ottelutilastot
San Jose St. – Texas Tech 42-56 (21-22)
Yalaho: 0 pistettä, 5 minuuttia
> Ottelutilastot
Tuukka Jaakkola, Cal Poly
La Verne – Cal Poly 62-80 (33-47)
Jaakkola: 2 pistettä, 6 minuuttia
> Ottelutilastot
Cal Poly – Denver 76-97
Jaakkola: 6 pistettä, 1 levypallo, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Cal Poly – Wyoming 66-80 (31-41)
Jaakkola: 7 pistettä, 3 levypalloa, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
