Olli Nkamhoua: ”Meidän pitää antaa illalla ensimmäinen isku”

Susijengin pelit Tampereen EM-alkulohkossa huipentuvat tänään keskiviikkoiltana otteluun hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan. Vaikka kaksi vuotta sitten Saksa antoi Susijengille oppitunnin Okinawan MM-kisoissa, Susijengin ”likaisen työn tekijäksi” kisaviikon aikana profiloitunut Olli Nkamhoua uskoo omiensa yllätysmahdollisuuksiin kotiyleisön edessä.

Olivier Nkamhoua uskoo Susijengin yllätysmahdollisuuksiin Saksaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Kaksi vuotta sitten Susijengi onnistui haastamaan Saksaa runsaan puolentoista jakson ajan, jonka jälkeen Saksa aloitti karkumatkan kenraalinsa Dennis Schröderin korilleajoista syntyneistä vapaista paikoista ja hyökkäyslevypalloista nostetuista koreista.

Toisen jakson puolenvälin 27–27-tasatilanne kääntyi nopeasti Saksan kahdeksan pisteen taukojohdoksi ja kolmannen jakson alussa 20 pisteen johdoksi. Saksa kuittasi Okinawan alkulohkon kolmannen voittonsa pistein 101–75 (47–39).

– Tuli turpaan kolkyt pistettä, kuittaa Olivier Nkamhoua muistonsa kahden vuoden takaa.

Susijengin puolustukseksi on sanottava, että Saksa oli MM-kisoissa muutenkin omaa luokkaansa. Saksa päihitti Japanin 18 pisteellä, Australian kolmella pisteellä Georgian 27 pisteellä ja Luka Doncicin Slovenian 29 pisteellä ennen pudotuspelejä, joissa Saksa peittosi niin Latvian, Yhdysvallat kuin Serbiankin.

– Saksan runko on pelannut tosi pitkään yhdessä. Sen lisäksi, että heillä on tosi hyviä yksilöitä, he pelaavat vahvaa joukkuepeliä niin, että jokainen pelaaja tietää roolinsa, mikä maksimoi joukkueen tehokkuuden, Nkamhoua kertoo syyksi Saksan iskuvoimaisuudelle.

Ensimmäisellä Euroopan-ammattilaiskaudellaan Niners Chemnitziä Saksan Bundesliigassa edustanut Nkamhoua sai Saksassa syventävän kurssin sikäläisen koripallon ominaisuuksiin.

– Saksalaiset tykkää pelata fyysisempää korista kuin monet muut jengit, vaikka se onkin Bundesliigassa vähän joukkuekohtaista. Toinen silmiin pistävä asia on pelinrakentajakulttuuri: pointit johtavat Saksassa tosi vahvasti joukkuettaan, Nkamhoua jatkaa.

Parempaa esimerkkiä tuskin löytyy kuin vuoden 2023 MM-kisojen arvokkaimpana pelaajana (MVP) palkittu NBA-veteraani Dennis Schröder, joka on hurjastellut EM-alkusarjassa 22,3 pistettä (2p 61,3%, 3p 44,4%, 1p 88,2%), 5,5 syöttöä, 2,5 levypalloa ja 1,3 riistoa ottelua kohden.

”Garbage Man” loistaa roolissaan

Kun Tampereen EM-alkulohko on vierähtänyt päätöspäiväänsä, Nkamhoua kehuu estoitta kulunutta viikkoa.

– Tosi mahtava kokemus tähän asti. Meidän fanit on tuonut Areenalle ihan älyttömän hyvän ilmapiirin, jossa on ollut mahtava pelata.

Samaan aikaan EM-kisat ovat olleet odotetun intensiiviset.

Kolmen pisteen voittoon päättynyt Ruotsi-peli vapautti joukkueen energiat, jonka jälkeen 30 pisteen Iso-Britannia-voitto oli hyökkäyspään hurlumheitä alusta loppuun. Montenegroa vastaan Susijengi sai viimein joukkuepuolustuksensa kuntoon ja petasi itselleen kolmannen voiton.

Liettua vei puolestaan maanantaina vauhdin susipelistä ja pakotti kisaisännän ”painimolskille” ottelussa, jossa iskuja annettiin molemmin puolin, ja haki Susijengin viime minuuttien haamuheitoista huolimatta kolmen pisteen voiton.

Nkamhoua on tullut turnauksessa vaihtopenkiltä peliin Susijengin kuudentena miehenä ja kellottanut 19,1 minuuttia ottelua kohden omien sanojensa mukaan ”Garbage Manin” roolissa tehden sitä, mitä joukkue häneltä milloinkin vaatii. Tähän asti Nkamhoua on kirjauttanut 8,5 pistettä, 4,8 levypalloa, 3,3 syöttöä ja 1,0 blokin ottelua kohden.

– Näen, että ”Garbage Manin” rooli on sellainen, joka jonkun pitää aina joukkueessa tehdä. Tässä joukkueessa oon kokenut olevani hyvä mies siihen rooliin ja oon ottanut sen vastuun itselleni, hän kommentoi.

– Turnaus on tietysti pitkä ja mitä pidemmälle mennään, sen korostetummin pitää keskittyä pieniin asioihin ja yksityiskohtiin, pidettävä huolta omasta kropastaan. Kaikkemme teemme, että turnaus kestäisi mahdollisimman pitkään.

Vaikka Saksa on ollut kuluvana kesänä häikäisevä ja kärsinyt vain yhden tappion – senkin suurimmalle mestarisuosikille Serbialle – Nkamhoua uskoo omiensa kykyyn haastaa maailmanmestari tasaväkiseen otteluun.
Koko joukkue tiedostaa, että täydellisellä onnistumisella Susijengin on mahdollisuus vielä jopa sijoittua lohkonsa ykkössijalle.

– Meidän pitää tulla illalla sellaisella asenteella matsiin, millä Saksa on tullut joka matsiin tähän asti, eli valmiina antamaan ensimmäinen isku. Ollaan fyysisempiä, ei anneta tuumakaan periksi, lähdetään pelaamaan omaa korista. Meillä on meidän kotiyleisö tukena.

Susijengi ja Saksa kohtaavat Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa keskiviikkona 3.9. klo 20.30 alkaen. Nelonen ja Ruutu televisioivat ottelun. Viimeiset liput otteluun täältä!

Päivitetty