30.5.2014 Naisten Korisliigaan noussut Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimukset omien kasvattiensa Ulriikka Latvalan ja Ulriikka Nuolikosken kanssa. Nousijajoukkueella on nyt koossa kahdeksan pelaajasopimusta historiansa ensimmäistä liigakautta varten.

Naisten Korisiligan vuoden kuudes pelaaja Ulriikka Latvala sekä Ulriikka Nuolikoski ovat Vimpelin Vedon tuoreimmat sopimuspelaajat. Kuva: Francois Perthuis.
Viime kaudella 178-senttinen ja 21-vuotias Nuolikoski kuului Vedon divariryhmään, joka juhli sarjanousua kauden päätteeksi. Vuotta aiemmin Nuolikoski oli voittamassa naisten SM-kultaa Lappeenrannan Catzin riveissä. A-tyttöjen SM-sarjan vuoden pelaajana Nuolikoski palkittiin kaudella 2011-12.
-Tuntui oikealta ratkaisulta jatkaa Vimpelissä. Meillä on nuori ja yhtenäinen joukkue, joka on valmis pelaamaan uskottavan kauden, Nuolikoski kertoo.
Ulriikka Latvala, 18 pelasi viime kaudella SM-sarjaa Äänekosken Huiman riveissä.173-senttisen laituri pokkasi kauden päätteeksi Vuoden kuudes pelaaja -palkinnon. ViVe-kasvatti nakutti 8,7 pistettä, keräsi 3,5 levypalloa ja syötti 0,8 kertaa kauden aikana. Latvala ehti pelata myös naisten divaria yhdeksän runkosarjaottelun verran Vimpelissä.
- Pääsarjataso ja tutut kuviot vetivät takaisin Vimpeliin. Joukkue on pelannut yhdessä pienestä pitäen, joten onhan tämä ainutlaatuinen mahdollisuus. Odotan uutta kautta innolla, Latvala hihkuu.
- Hienoa, että omat kasvatit saadaan ViVeen ja Korisliigaan. Pelaajaneuvottelut ovat edenneet ripeästi kotimaisten pelaajien suhteen. Nyt kartoitamme jenkkivahvistusten tilanteen, valottaa Vedon valmentaja Jarkko Havu.
Latvalan ja Nuolikosken ohella ViVellä on ensi kaudesta pelaajasopimukset Anni Kujalan, Riikka Kujalan, Karoliina Luoma-ahon, Janina Nygårdin, Anna Peltolan ja Ninni Salmen kanssa.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.