Petri Virtaselle viiden vuoden jatkosopimus Katajassa

19.12.2023 13:55 Kataja Basket on allekirjoittanut jatkosopimuksen niin päävalmentaja Petri Virtasen kuin apuvalmentaja Teemu Turusenkin kanssa.

Teemu Turunen ja Petri Virtanen jatkavat Katajan peräsimessä.

Kataja Basket kertoo tiedotteessaan, että joensuulaisseura on uusinut Korisliigan-joukkueensa päävalmentajan Petri Virtasen sopimuksen. Joukkueen peräsimessä kaudesta 2020–21 lähtien toiminut Virtanen on allekirjoittanut peräti viiden vuoden jatkon pestilleen.

Virtasen apuvalmentajana toista perättäistä kautta toimivan Teemu Turusen kanssa puolestaan on tehty samalla kaksivuotinen jatkosopimus.

Liigajoukkueen taustaryhmässä toimiva Perttu Kouvalainen taustoittaa päätöstä samassa tiedotteessa:

Yksi avainasioista on sitoutuminen. Pete on ollut Joensuussa jo vuosia niin pelaajana kuin valmentajana, ja häneltä löytyy sama energia, palo ja pyrkimys kuin meiltä muiltakin.

Virtanen ja Turunen valmensivat Kataja Basketin yhdessä viime kaudella Suomen Cupin voittoon sekä Korisliiga-pronssille, joka oli miesten Korisliiga-joukkueen ensimmäinen SM-mitali sitten kevään 2017 mestaruuden. Kansainvälisissä otteluissa, joihin seura teki tänä syksynä paluun kahden vuoden tauon jälkeen, joukkue voitti oman FIBA Europe Cup -karsintaturnauksensa ja eteni lohkovaiheeseen. Samalla Kataja Basket saavutti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena sadan kansainvälisen ottelun rajapyykin.

Virtanen puolestaan kommentoi tiedotteessa:

Kataja Basket on Suomen parhaita koripallo-organisaatioita, ja täällä sekä olosuhteet että yhteisölliset asiat ovat kunnossa. Olen otettu siitä, että niin uudet kuin vanhatkin yhteisömme jäsenet haluavat minun jatkavan vielä useamman vuoden. Jatkopäätöstä ei täten ollut kovinkaan vaikea tehdä.

Asiat

 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

13.4.2026 10:12 Korisliiga

Kalle Mattila ja Pyrintö kahden vuoden sopimukseen

Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia