17.5.2022 14:51 Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on solminut kaksi jatkosopimusta. Emma Ristolan sopimus on kolmivuotinen, Saarelaisen sopimus puolestaan kattaa kaksi pelikautta.
Saarelainen tilastoi ensimmäisellä naisten Korisliiga -kaudellaan 4,3 pistettä ottelua kohden. Kuva: Ville Vuorinen
Molempien nuorten ensimmäiset kaudet aikuisten korkeimmalla sarjatasolla olivat vakuuttavat ja nousujohteiset. Niin Ristolan, kuin Saarelaisen pääsarja oli menneen kauden ajan naisten Korisliiga, mutta molempia nähtiin myös I-divisioonan sekä 19-vuotiaiden SM-sarjan otteluissa muutaman kerran. Nuoret ottivat vastuuta ja kantoivat sen kunnialla molemmissa päissä kenttää läpi kauden.
Päävalmentaja Niko Nyholmille naisten joukkueen kehitysprojektissa jatkumo on tärkeää, siksi näiden kahden jatkosopimukset tuottavat iloa ja luottoa tulevaan.
- Olen kyllä iloinen Emman ja Olivian sopimuksista. Tämä tuo nimenomaan sitä jatkuvuutta meidän ohjelmallle, jota tavoittelemmekin, päävalmentaja Niko Nyholm sanoo seuran tiedotteessa.
- Emma pelasi hienon tulokaskauden naisten korisliigatasolla. Hän tuo valtavasti energiaa ja taiteilua jokaisen tapahtumaan ja on yksi niistä pelaajista, joka nostaa omalla tekemisellään niin harjoituksen kuin ottelun tasoa. Innolla odotan millaisia kehitysaskeleita tulemme näkemään Emmalta tulevina vuosina,” Nyholm kuvailee.
- Hienoa, että Olivia valitsi Hongan myös seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Olivian kausi oli todella nousujohteinen. Hän pystyy urheilullisena pelaajana puolustamaan useita pelipaikkoja ja se yhdessä korintekotaidon kanssa tulee aiheuttamaan vastustajille haastavia tilanteita ensi kaudella.
Tammi toimii tuoreen Suomen mestarin päävalmentajatehtävien lisäksi myös ToPon valmennuspäällikkönä. Sopimus on vuoden mittainen sisältäen option kahdesta lisävuodesta.
Kouvottaret on solminut jatkosopimukset joukkueen valmentajien Joonas Frimodigin ja Jussi Kukkosen kanssa. Pelaajistossa jatkosopimukseen nimen raapustivat Johanna Räty, Olivia Carpelan, Venla Varis, Roosa Frimodig, Sofie Erlund ja Enni Luostarinen.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
BC Nokian naisten joukkue lähtee innolla ja kovalla motivaatiolla kohti naisten Korisliigan kautta 2024-25. Viime kauden I divisioonan voittajajoukkue jatkaa pääosin samalla kokoonpanolla, mikä lupaa vahvaa ja yhtenäistä peliä alkavalla kaudella.
Tuleva kausi on Määttäsen kolmas naisten Korisliigassa. Viime kaudella hän tehtaili 6,2 pistettä, 2,2 levypallo ja 2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.