23.4.2008 Ruotsin koripalloliigassa on edetty välierävaiheen huipennukseen. Sundsvall Dragons ennätti jo lunastaa finaalipaikkansa voittamalla Södertäljen suoraan voitoin 3-0. Suomen maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings johtaa omaa välieräsarjaansa mestaruutta puolustavaa Plannjaa vastaan 2-1. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Solna selviytyi välieriin pitkän kaavan kautta. Pekka Salmisen suojatit voittivat viidennessä ja ratkaisevassa puolivälierässä Öresundskraftin 80-75.
Välierissä Solna ja luulajalainen Plannja ovat pistäneet toisensa tiukoille. Solna voitti ensimmäisen koitoksen kotonaan 96-90, Plannja toisen 75-73 ja Solna taas kolmannen 88-69. Kolmannen välierän hahmo oli Pussihukkien paidassa viime kaudella nähty Bilal Salaam, joka tehtaili Solnalle 19 pistettä, poimi 12 levypalloa ja torjui kaksi heittoa.
- Kaksi ottelupalloa, toivottavasti pystymme hyödyntämään jo ensimmäisen. Plannjalla on nyt suuret paineet. Luulajassa on aina hieno tunnelma. Me yritämme nauttia siitä ja pelata kovaa, kuvailee Salminen tuntojaan Solnan nettisivuilla ennen neljättä välierää.
Kaksi edellistä kautta ToPoa kotoisessa Korisliigassa valmentanut Pekka Salminen luotsasi edellisen Solna-pestinsä aikana "viikingit" Ruotsin mestaruuteen vuonna 2003.
Suomen maajoukkueen avainpelaajista kaksi on ollut sivussa viimeisistä seurajoukkueidensa otteluista, mutta yksi on palannut myös tositoimiin.
Tammikuun lopulla loukkaantunut Tuukka Kotti palasi Italian liigassa joukkueensa Rietin kokoonpanoon. Sormivammastaan toipunut Kotti pelasi pirteästi Pesarossa saalistaen 14 peliminuutissa neljä pistettä ja kaksi levypalloa. Rieti sai kuitenkin pelissä tuta 55-80-läksytyksen.
Tuoreimman ottelunsa Rieti hävisi vieraissa niukasti Upim Bolognalle 79-80 Kotin jäädessä tehomerkinnöittä seitsemässä peliminuutissaan. Rieti on hävinnyt neljä peräkkäistä ottelua ja menettänyt mahdollisuutensa Italian liigan pudotuspeleihin.
Sivussa tositoimista ovat sen sijaan olleet niin Hanno Möttölä kuin Teemu Rannikokin. Möttölä ravisteli Euroliigan ja Kreikan liigan rasituksia jaloistaan, kun hänen edustamansa Aris Thessaloniki pieksi Kreikan liigassa Egaleon 94-67. Ottelulla ei ollut myöskään Arikselle merkitystä, sillä se on varmistanut runkosarjan kolmossijansa. Edellisellä kierroksella Möttölä heitti seitsemän pistettä ja poimi kuusi levypalloa vajaassa 28 peliminuutissaan, kun Almeco kaatui kotikentällään lukemin 59-70.
Aris kohtaa runkosarjan päätöskierroksella paikallisvastustajansa PAOK Thessalonikin. Tuima derby on erityisen merkityksekäs perinteikkäälle PAOK:lle, sillä tappio saattaisi tietää sille putoamista sarjaporrasta alemmas.
Teemu Rannikko joutui uudelleen sairaslomalle kantapään aloitettua uudelleen vihoittelun. Rannikko oli kolme kuukautta sivussa, kun maajoukkuetähden kantapäästä repesi ja osaksi irtosi kantakalvo vuodenvaihteessa. Rannikko ennätti tehdä paluun ja olla venäläisjoukkueensa BC Himkin harjoituksissa kymmenen päivän ajan ennen kuin sairastupa kutsui uudelleen.
- Kantapää kipeytyi ja kun se alkoi turvotakin, pistimme pelin poikki. Aloitin liian aikaisin ja liian paljon. Nyt uutta sairaslomaa on jäljellä parisen viikkoa, kertoi Rannikko.
Sillä välin, kun Rannikko kuntouttaa jalkaansa, yrittää Himki raivata tiensä Venäjän liigan finaaliin. Himki sijoittui runkosarjassa toiseksi hävittyään 24 ottelustaan vain kaksi. Puolivälierien avauspelissä Himki kyykytti Lokomotiv Rostovin 92-74.
Italian kakkosliigassa Antti Nikkilän edustama Sassari valmistautuu jo pudotuspeleihin. Sassari on kahdessa viime pelissään voittanut kaksi varsin eri rytmistä kamppailua. Ensin se kukisti vauhtipelissä Verolin 119-81 ja perään asemataistelussa Casale Montefarraton 55-51. Veroli-pelissä Nikkilä saalisti tehot 8/6, Montefarratoa vastaan puolestaan 10/4.
Saksan kakkosliigassa suomalaisen Anton Mirolybovin ja hänen valmentamansa Hertenin kausi tuli päätökseen. Herten hävisi runkosarjan päätöspelinsä Stahnsdorfille vieraissa 73-78. Mirolybovin ohjeilla Herten voitti yhdeksästä viimeisestä pelistään peräti seitsemän. Se riitti nostamaan Hertenin sarjassa kuudenneksi kauden voittosuhteella 17-13. Mirolybov solmi jatkosopimuksen Hertenin kanssa jo maaliskuussa.
Espanjan kolmosliigassa Ville Kauniston Qalat Cajasol hävisi niukasti Riojalle vieraissa 64-65. Kaunisto kirjautti tililleen kymmenen pistettä ja yhdeksän levypalloa.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.
Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.