24.11.2004 Ennen keskiviikon sarjakierrosta kolmanneksi viimeisenä Sparliigan sarjataulukossa majaileva Pyrbasket on hankkinut loukkaantuneen Aaron Haynesin tuuraajaksi amerikkalaisen Marcus Smallwoodin. 198-senttinen Smallwood siirtyy Tampereelle Pekka Salmisen luotsaamasta ruotsalaisjoukkue Solna Vikingsista.
Marraskuun 17. päivänä pelatussa ottelussa Lappeenrannassa olkapäänsä telonut Haynes on arvioiden mukaan sivussa tositoimista vielä useita viikkoja. Pyrbasket on solminut Smallwoodin kanssa jouluun saakka kestävän sopimuksen.
Smallwood on jo edustuskelpoinen ja tekee debyyttinsä Sparliigassa keskiviikkona, kun Pyrbasket vierailee Äänekoskella.
Marcus Smallwood valmistui keväällä 2004 Northern Illinois -yliopistosta. Viime kaudella hän tehtaili keskiarvoikseen 14,3 pistettä ja 9,3 levypalloa. Kaudella 2004-05 hän on ehtinyt piipahtaa sekä Puolassa että Ruotsissa. Solnan riveissä Smallwood pelasi kolme ottelua 8,3 pisteen ja 5,3 keskiarvoin (19,0 minuuttia).Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.