”Sudenpennut” jatkavat tuttujen valmentajien hoivissa

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

Pekka Salminen on toiminut yli 10 vuoden ajan paitsi miesten maajoukkueen apuvalmentajana myös eri nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Vuonna 2013 hän valmentaa jälleen 20-vuotiaita miehiä.

Ennen kaikkea nuorten maajoukkueiden valmentajavalinnat kertovat jatkuvuudesta. Suomen maajoukkueiden ”meidän pelitapaa” iskostavat suojatteihinsa jatkossakin tutut nimet, sillä 16-, 18-, ja 20-vuotiaiden nuorten maajoukkueiden sekä sisääntulomaajoukkueiden valmentajista selkeä enemmistö on esiintynyt tehtävässään aiemmin.

– Halusimme valinnoissa korostaa nimenomaan jatkuvuutta, joka näkyy myös samoina valmennustiimeinä kuin aiemmin. Näin valmentajat pääsevät syventämään yhteistyötään ja hyödyntämään saatuja kokemuksia, kertoo Suomen Koripalloliiton päävalmentaja ja valmennuksen johtaja Henrik Dettmann.

20-vuotiaiden miesten päävalmentajana jatkaa Pekka Salminen, joka miesten maajoukkueen apuvalmentajan tehtävien lisäksi on toiminut nuorten maajoukkueiden päävalmentajana aina vuodesta 2000. Salmisen apuna jatkaa viime kesänä nuorten maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Petri Virtanen, ja uutena miehenä ryhmään liittyy viime kauden aikana Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) suorittanut ja Nilan Bisonsin miesten Suomen mestariksi luotsannut Greg Gibson.

– HKVT-koulutus oli yksi etappi Gregin urapolulla ja nuorten maajoukkueet ovat seuraava luonnollinen askel. On hienoa saada valmennusryhmiin mukaan myös uutta verta perinteisen koripallomaan kulttuurista. Toivottavasti yhteistyö osoittautuu pitkäaikaiseksi, Dettmann kommentoi jo pitkään Suomessa viihtynyttä amerikkalaistulokasta.

18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa Ray Ailuksen komennossa. Turku Basketball Academyssa ja Turun NMKY:n miesten I divisioonajoukkueessa valmentajana toimiva Ailus piiskasi viime kesänä 18-vuotiaat Euroopan B-divisioonan neljännelle sijalle. Joukkueen valmennusjohto pysyy viime kaudesta koossa, sillä Sami Toiviainen (KTP-Basket, Korisliiga) ja Joonas Iisalo (KaU, I divisioona) jatkavat Ailuksen apuna.

16-vuotiaiden poikien päävalmentajaksi on nimetty Jyri Lohikoski, joka valmensi ikäluokkaa viimeksi kesällä 2011. Lohikosken aisapareina työskentelevät jatkossa Daniel Jansson sekä Jari Nykänen.

Larkas jatkaa 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajana, Räikkä 16-vuotiaiden tyttöjen ruoriin

18-vuotiaat tytöt jatkavat puolestaan Mikko Larkaksen opeilla. Larkaksen viime kauden apuvalmentaja Ilkka Palviainen jatkaa Larkaksen apuna. Valmennusjohtoon on lisäksi kiinnitetty viime kesällä 16-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentajana esiintynyt Emma Malm.

16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajaksi on nostettu Jussi Räikkä, joka tutustui viime kesänä 1997 syntyneiden ikäluokkaan 15-vuotiaiden tyttöjen päävalmentajana. Räikän apuvalmentajina toimivat Jussi Laakso ja Riku Parkatti.

Poikien sisääntulomaajoukkueen (vuonna 1998 syntyneet) päävalmentajana debytoi Tampereen Pyrintöä Korisliigassa ja EuroChallengessa valmentava Ville Tuominen, apunaan Juuso Milén, Ville Neva sekä Tristan Fay. Tyttöjen sisääntulomaajoukkue hakee tuntumaa kansainvälisiltä kentiltä Harri Jokelan – tukenaan Mikko Asikainen, Miikka Sopanen sekä Aki Karjalainen – opeilla.

Poikien All Star-ryhmän päävalmentajaksi on nimetty Antti Koskelainen, tyttöjen All Star-ryhmän päävalmentajaksi Jari Nykänen.

Maajoukkuevuosi 2013 alkaa 3.-5. tammikuuta Tallinnassa pelattavilla 16- ja 18-vuotiaiden Baltic Sea Cup –turnauksilla.

Nuorten maajoukkuevalmentajat 2013

Miehet U20

 
PäävalmentajaPekka Salminen
ValmentajaGreg Gibson
ValmentajaPetri Virtanen
  

Pojat U18

 
PäävalmentajaRay Ailus
ValmentajaSami Toiviainen
ValmentajaJoonas Iisalo
  

Tytöt U18

 
PäävalmentajaMikko Larkas
ValmentajaIlkka Palviainen
ValmentajaEmma Malm
  

Pojat U16

 
PäävalmentajaJyri Lohikoski
ValmentajaDaniel Jansson
ValmentajaJari Nykänen
  

Tytöt U16

 
PäävalmentajaJussi Räikkä
ValmentajaJussi Laakso
ValmentajaRiku Parkatti
  

Pojat U15

 
PäävalmentajaVille Tuominen
ValmentajaJuuso Milen
ValmentajaVille Neva
ValmentajaTristan Fay
  

Tytöt U15

 
PäävalmentajaHarri Jokela
ValmentajaMikko Asikainen
ValmentajaMiikka Sopanen
ValmentajaAki Karjalainen

Lisätiedot: Suomen maajoukkueet

Lisätiedot: FIBA Europen nettisivut