Suomen 16-vuotiaat tytöt voittivat PM-turnauksessa Ruotsin – vahva toinen puoliaika ratkaisi kamppailun

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittoputkeaan Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Lohjan Kisakalliossa kukistamalla Ruotsin vakuuttavasti 85–65. Kookkaalla joukkueella, mukaan lukien kaksi kaksimetristä pelaajaa, pelannut Ruotsi tarjosi Sudenpennuille kovan haasteen, mutta Suomi ratkaisi ottelun edukseen varsinkin vahvan toisen puoliajan ansiosta.

Suomi WU16 vs Tanska WU16 – PM-turnaus 2026 – Kisakallio, Lohja, Finland – 03/07/2026

Suomi sai otteluun erinomaisen alun, kun Maija Kepsu viimeisteli joukkueen viisi ensimmäistä pistettä jo avausminuutilla. Ruotsi vastasi kuitenkin nopeasti, ja ensimmäinen neljännes eteni tasaisena ennen kuin Suomi päätti jakson kuuden pisteen johdossa lukemin 30–24.

Toisella neljänneksellä Suomi venytti johtonsa parhaimmillaan yhdeksään pisteeseen, mutta oli oman pelinsä kanssa vaikeuksissa. Ruotsi käytti kokoaan hyväkseen korin alla ja kiri ennen taukoa rinnalle. Puoliajalle lähdettiin tasatilanteessa 40–40.

Kolmannen kymmenminuuttisen alku oli ruotsalaissävytteinen, mutta Sanni Mäkisen kolmen pisteen heitto käynnisti suomalaisrynnistyksen. Lisa Camaran onnistumiset korin läheltä palauttivat johdon Suomelle, ja Robin Hopkinsin kolmonen juuri ennen jakson päätössummeria kasvatti eron kuuteen pisteeseen.

Päätösjaksolla Sudenpennut löysivät vielä yhden vaihteen lisää. Hopkins ja Ellen Färkkilä osuivat heti kaaren takaa, Färkkilä jatkoi vahvaa viimeistelyään myös läheltä koria ja Alisa Nikkilän energinen pelaaminen kasvatti johdon yli 20 pisteeseen. Ruotsi ei enää pystynyt vastaamaan Suomen puolustuksen intensiteettiin, ja ottelu päättyi vakuuttavaan 85–65-voittoon.

Tilastojen valossa näkyvimmät suoritukset kirjauttivat Ellen Färkkilä (19 pistettä ja 5 levypalloa), Maija Kepsu (15 pistettä, 5 levypalloa ja 2 syöttöä) sekä Alisa Nikkilä (12 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä ja 7 riistoa). Joukkuepuolustuksen onnistumisesta kertoo myös se, että Suomi pakotti Ruotsin peräti 42 pallonmenetykseen.

Katso kaikki tilastot tästä.

Päävalmentaja Jussi Räikkä piti Ruotsi-ottelua joukkueen parhaana esityksenä turnauksessa.

– Odotimme erilaista vastustajaa kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa, ja saimmekin sellaisen. Ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa onnistuimme heti ottelun alussa. Ensimmäinen neljännes oli molemmilta laadukasta pelaamista. Tiesimme, että heidän kokonsa tuo haasteita levypallopelaamiseen ja korin alle, mutta kolmannen jakson ensimmäisten minuuttien jälkeen kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue. Kaikki, mikä meidän pelissämme voi toimia, toimi.

Räikkä kertoi tauolla tehdyn muutoksia erityisesti puolustuspelaamiseen.

– Puhuimme siitä, että meidän pitää uskaltaa laittaa enemmän painetta vastustajan takapelaajiin, jotta heidän sisäpelaajiensa ruokkiminen vaikeutuu. Samalla tukitoimien piti olla kunnossa ja halusimme nostaa pelin tempoa entisestään. Tänään siinä kävi parhaalla mahdollisella tavalla: saimme itse onnistumisia ja samalla vastustaja väsyi.

Ottelun onnistujista päävalmentaja nosti esiin erityisesti Alisa Nikkilän.

– Kaikki, jotka pelin näkivät, huomasivat Alisan intensiteetin. Hän pelasi mahtavan ottelun ja teki valtavan työn hidastaessaan vastustajan isoja pelaajia, vaikka antoi heille noin 15 senttiä pituudessa tasoitusta.

Harjoituspäivään Suomi lähtee hyvissä tunnelmissa.

– Kun olemme parhaimmillamme, lähdemme nopeasti hyökkäyksiin ja uskallamme painostaa pallollista puolustuksessa. Tänään pelasimme toisella puoliajalla niin hyvin, että jos pystymme monistamaan sen tulevaisuudessa, meitä on tänä kesänä todella vaikea voittaa. Se ilahduttaa valmennusta paljon, Räikkä summasi.

WU16-joukkue pelaa seuraavan kerran Kisakalliossa tiistaina 7.7. Viro vastaan klo 16.45.

Päivitetty