Suomen 18-vuotiaat pojat hakevat uusia ennätyksiä EM-kisoissa

28.7.2017 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa lauantaina 29. heinäkuuta Slovakian Bratislavassa. Sudenpennut hakevat uusia ennätyksiä, kun alkulohkossa vastaan tulevat Liettua, Kreikka ja Slovenia.

Suomen 18-vuotiaat pojat ja Mikael Jantunen aloittavat EM-kisaurakkansa huomenna Liettuaa vastaan.

Jantusen lisäksi joukkuetta tähdittävät mm. Andre Gustavson...

... ja Tuukka Jaakkola. Kuvat: Ville Vuorinen.


Kolmetoista maaottelua (9 voittoa, 4 tappiota) valmistautumisjaksolla pelannut Suomi lähtee päävalmentaja Jyri Lohikosken mukaan EM-kisoihin suunnitelman mukaisesti. Joukkuepalaverissa pelaajat asettivat itselleen kovan tavoitteen eli pääsyn kuuden parhaan joukkoon. Tämä tarkoittaisi Suomen koripallohistorian uutta ennätystä, koska edellinen 18-vuotiaiden poikien ennätystulos on kahdeksas sija.
 

– Tavoitteen toteutuminen kulminoituu kolmeen elementtiin. Meidän pitää pelata aktiivisesti varsinkin puolustussuuntaan. Olla aloitteentekeviä, käyttää aktiivisesti käsiä, painostaa palloa ja syöttölinjoja. Meidän pitää määritellä mitä hyökkäys saa tehdä eikä päinvastoin, Lohikoski kertoo.
 

– Toiseksi meidän pitää pelata joukkueena teemalla me ennen minua. Autetaan toinen toisiamme, syötetään paljon, tehdään laadukkaita skriinejä ja voittavia leikkauksia.
 

– Kolmanneksi meidän hyökkäyspelin laatutekijät pitää olla kunnossa. Laadukkaat ensitoimet pallon kanssa, syötöt, syöttöharhautukset pitää olla kunnossa. Meidän pelaamisessa sisäpelaajat ovat hurjan tärkeitä. Jos he tekevät laadukkaita skriinejä ja rullaavat syvälle, niin sitä kautta pääsemme meidän parhaaseen pelaamiseen eli susiautomaatioihin.
 

Suomi kohtaa EM-kisojen avausottelussaan Liettuan lauantaina 29.7. kello 14:30. Sunnuntaina 30.7. vastaan tulee Kreikka, kun taas tiistaina 1.8. vastaan astelee Slovenia.

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-kisoissa

#SukunimiEtunimiSeura
5PihlajamäkiTomasHBA
7AntikainenTuomoMuKi
8HeinonenMiikaMuKi
9GustavsonAndreHBA
11VanninenBenjaminHNMKY
12JantunenMikaelHBA
13SyrjämäkiAapeliHNMKY
14LiukkoAleksiRocks
15JaakkolaTuukkaHBA
20VillaEetuHBA
21TahvanainenVilleHNMKY
  • Päävalmentaja Jyri Lohikoski
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Mikko Tupamäki
  • Valmentaja Petri Virtanen
  • Naprapaatti Milos Dobras
Lisätietoja: EM-kisasivusto
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

Näytä lisää vastaavia