Välieristä on lupa odottaa alkaneen syyskauden kohokohtia, sillä mukana Sparliigan sarjataulukon neljän kärkikoplasta kolme. Lappeenrannan NMKY johtaa Sparliigaa puhtaalla pelillä ja Suomen Cup mukaan laskettuna sillä on meneillään kuuden ottelun mittainen voittoputki. Sarjataulukossa Lappeenrannan vanavedessä ovat Namika Lahti (voittosuhde 3-2) ja KTP (3-1). Loukkaantumisten ja sairasteluiden runtelema Kouvot on Sparliigassa vasta kahdeksantena. Se hävisi äskettäin kolme ottelua peräkkäin, mutta palasi voittokantaan viime sunnuntaina, kun Korihait sai taipua Kouvolassa lukemin 81-94.
KTP on perinteinen Suomen Cup –menestyjä. Seura on voittanut cup-kannun kahdeksan kertaa, viimeksi vuosi sitten. Arpaonni toi sille kotiedun tulevaan välierään, joka voi näytellä ratkaisevaakin osaa. Vastustajan taso Kotkassa ainakin tiedetään – onhan Lappeenranta pöllyttänyt Sparliigan neljässä ensimmäisessä ottelussaan vastustajiaan keskimäärin 25 pisteen erolla.
– Lappeenrannan kanssa ongelma on, että joukkue on iso ja voimakas. Sen kuusikko on koon lisäksi vielä taitava ja heittää hyvin. Lappeenranta on pelannut myös hyvin. Hyökkäyspäässä löytyy tehoja ja lukemien perusteella joukkue on myös puolustanut kovaa, kehui KTP:n valmentaja Eero Saarinen vastustajaansa.
– Tulemme tarvitsemaan liikkuvuutta koko joukkueelta. Heittopelimme on myös avainasemassa. Samalla lähdemme kuitenkin haastamaan lappeenrantalaisia kaksinkamppailuissa. Fyysinen kamppailu ja kunnon rytinää tulossa, Saarinen jatkoi.
Liikkuvuutta Saarinen on saamassa miehistöönsä lisää, sillä vikkelä Sauli Silvonen toipunee keskiviikoksi lievästä nilkkavammastaan pelikuntoiseksi. Kotkalaisittain katseet ovat välierässä muutenkin KTP:n takakentällä. Jos KTP aikoo Lappeenrannan tosissaan haastaa, tulee kotimaisten pelureiden heittojyvän löytyä. Pasi Heinosen, Roope Mäkelä ja Jari Vekkilän muodostama kolmikko ei ole vielä tällä kaudella ollut parhaimmillaan.
– En panisi yhtään pahakseni, jos heitto keskiviikkona löytyisi, Saarinen naurahti.
Lappeenrannasta tihkuneiden tietojen mukaan Namika saa keskiviikkoiseen välierään parhaimman miehistönsä. Joukkueen tanskalaispelintekijä Chanan Colman selvisi säikähdyksellä sunnuntaina sattuneesta iskusta silmäänsä. Vaikka Colman ei pystyisikään täysipainoiseen esitykseen, ei LrNMKY ole hätään kärsimässä. Sen osoitti sunnuntai, jolloin Timo Riihelä hyppäsi Colman loukkaannuttua puikkoihin, teki 14 pistettä ja jakeli kuusi koriinjohtanutta syöttöä. Eturivihän Lappeenrannalla on pelottavan kokoinen ja monipuolinen. Sparliigan otteluissa hyökkäyspään tehoista ovat vastanneet pääosin Matthew Williams (pistekeskiarvo 27,5), Andre Foreman (21,5) ja Pasi Riihelä (20,5), mutta yhtä arvokasta työtä on raatanut usean ammattilaiskauden koulima Jussi Kumpulainen.
”Ilmatilan herruus ratkaisee”
Yhtä kiihkeätunnelmaista kohtaamista voidaan odottaa nähtäväksi myös Lahdessa. Namika Lahti ja Kouvot kohtasivat viime keväänä liigafinaaleissa. Kouvot vei tuolloin potin ja lahtelaisilla on kalavelka jos toinenkin maksettavana vierailleen. Kouvot nimittäin vei nimiinsä myös kauden ensimmäisen kohtaamisen voittamalla sarja-avauksessa Lahden kotikentällään lukemin 92-81.
Sittemmin Kouvoja on tosin potkittu ja lujaa. Viikonvaihteessa Jarno Nissinen loukkasi nilkkansa ja on varmuudella sivussa keskiviikkona. Luke Deania vaivaa angiina ja kuumeilu. Hänen pelikuntonsa ratkaisee lääkäri vasta keskiviikkona. Lisäksi Kouvoilla on pitkäaikaistoipilaana kokenut pelinrakentaja ja joukkueen henkinen johtaja Jukka Toijala.
– Pieniä vastoinkäymisiä on ollut. Nuoret pelaajamme joutuu kertaheitolla kovaan rooliin. Kovalla itseluottamuksella meidän on peliin lähdettävä, kertoi Kouvojen käskyttäjä Jouni Grönroos.
Toijalan poissaollessa Kouvot on joutunut peluuttamaan paremmin kakkospaikalla viihtyvää Anssi Kinnaslampea pelinjohtajana. Tähän liittyy yksi ottelun avaintekijöistä, sillä Lahdella riittää penkin leveydeltä tuoreita jalkoja väsyttämään Kinnaslampea. Grönroos näkee kamppailun ratkaisut kuitenkin lähempänä koria.
– Meidän ja Lahden väliset ottelut ovat olleet kovia vääntöjä. Se kumpi voittaa levypallot ja hallitsee ilmatilan, tulee olemaan vahvoilla, Grönroos arvioi.
Namika Lahden eturivi, jonka muodostavat Tom Gustafsson, Sami Lehtoranta ja Mario Woodson, on yksi maan kovimmista ja fyysisimmistä. Sitten lokakuun alun, on virolaisvahvistus Jesper Parve päässyt lisäksi vauhtiin ja vasta sarja-avauksen kynnyksellä joukkueeseen liittynyt Lehtoranta kuvioihin takaisin sisään. Myös Monte Cummings on ollut lennokkaassa vauhdissa.
Suomen Cup –välierät käynnistyvät keskiviikkona 27.10. klo 18:30 Karhuvuoren ja Lahden Urheilutaloilla. Finaali pelataan siis 12.12. Helsingin Jäähallissa osana kolmen lajin yhteistä Suomen Cup –finaalitapahtumaa.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_suomen_cup/