29.9.2019 20:44 Sunnuntai tarjosi yhden ottelun naisten Korisliigassa, jossa Honka ja lappeenrantalainen Catz avasivat omat sarjakautensa. Tiukka ottelu ratkesi loppuhetkillä Hongan 75-72-voittoon.

Chelsea Waters oli kentän pistekuningatar (27 pistettä), kun Tapiolan Honka kaatoi avausottelussaan Catzin. Kuva: Ville Vuorinen
Ottelun myötä jokainen joukkue on aloittanut oman sarjakautensa naisten Korisliigassa. Honka ja Catz olivat ottelussa kuskin paikalla, mutta lopulta Hongan kolmannen neljänneksen loppu alkoi kääntää ottelua kotijoukkueelle.
Lappeenrantalaiset nousivat päätösneljänneksellä vielä rinnalle minuuttia ennen loppua, mutta Donnaizha Fountainin onnistunut kolmen pisteen heitto ja Haiden Palmerin onnistunut lay-up riitti Hongalle voittoon.
- Tyypillinen kauden avaus. Jotain hyvää, paljon parannettavaa. Kiva aloittaa kausi voitolla, kommentoi Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu ottelun jälkeen.
- Aloitettiin hyvin ensimmäiset 15 minuuttia molemmissa päissä. Sitten alkoi romahtaa palloscreenpuolustus, virhevaikeudet tuottivat myös ongelmia. Oltiin 11 keulassa jo pitkän aikaa, siinä oli paikka ratkaista peli. Sen jälkeen olikin vaikeaa. Hyvää oli, että lopussa päästiin kuitenkin takaisin peliin mukaan. Loppu meni kolikon heitoksi, Catzin Mika Haakana totesi.
Hongan paras oli 27 pistettä ja 14 levypalloa rohmunnut Chelsea Waters. 16-vuotias Henna Sandvik teki naisten Korisliiga-debyytissään 13 pistettä, haki viisi levypalloa ja torjui kolmesti.
Catzin pisteykkönen oli 25 pistettä ja 11 levypalloa noukkinut Erica Covile.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.