10.4.2022 20:53 Miesten I divisioona A:ssa Tapiolan Honka tasoitti välieräsarjan Oulu Basketballia vastaan 2-2:een, kun Honka voitti Ouluhallissa numeroin 72-86 (45-34). Finaalipaikan ratkaiseva ottelu pelataan siis tiistaina 12.4. klo 18:30 Tapiolan Liikuntahallissa.
Oulu sai 638-päisen kotiyleisönsä edessä meiningin päälle ensimmäisellä puoliajalla, mutta Honka nousi johtoon kolmannella neljänneksellä, jonka espoolaiset veivät 15-29. Vaikka Oulu pysyi pitkään lähellä, niin Honka ei enää luovuttanut johtoasemaansa.
Hongan pistekolmikko oli Travis McConico (25/6/4 riistoa), Alvar Peltoniemi (18/17) ja Riku Korhonen (16/7). Oululta korkeimman pistemäärän pussitti Myles Howard (22/18).
Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Lahti Basketball nappasi siirtomarkkinoilta mielenkiintoisen nimen, kun KTP-Basketin tämän kauden kapteeni Topias Kuukkanen siirtyy Lahteen.
Raiders Basketin päävalmentajana kaudesta 2021 lähtien toiminut Besim Maxhuni jatkaa seurassa päävalmentajana myös tulevalla kaudella.
Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Lahti Basketball on solminut 1+1-mallisen sopimuksen päävalmentaja Kristian Palotien kanssa.
Tapiolan Honka pääsi lunastamaan paikkansa Korisliigaan kaudelle 2024-25, kun Honka kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n kolmannessa finaaliottelussa 94-63 (46-36) Tapiolan Liikuntahallissa. Honka voitti finaalit suoraan 3-0.
Jyväskylän Monitoimitalolla oli 1442 katsojaa seuraamassa miesten I divisioona A:n toista loppuottelua. Ensimmäisen ottelun selkeästi vienyt Tapiolan Honka joutui tällä kertaa koville, kun Jyväskylä Basketball Academy kaatui niukasti 72-76 (36-39).
Tapiolan Liikuntahallille oli kerääntynyt 1213 katsojaa todistamaan, kun Tapiolan Honka voitti Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n finaalien avausottelussa 93-67 (53-35).
Torstaina starttaavissa miesten I divisioona A:n loppuotteluissa ovat vastakkain tasapistein sarjan kaksi kärkipaikkaa vallanneet Tapiolan Honka ja Jyväskylä Basketball Academy. Finaaleja voi seurata KorisTV:ssä selostettuina.
Miesten I divisioona A:n finaalipari on selvillä, kun Jyväskylä Basketball Academy voitti tänään Torpan Pojat ja Tapiolan Honka taas Kipinä Basketin. Molemmat joukkueet etenivät finaaleihin otteluvoitoin 3-0.
Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.
Miesten I divisioona A:n välierien toisissa otteluissa Tapiolan Honka nousi Carl Lindbomin puolenkentän takaa lähteneellä kolmosella jatkoajan kautta voittoon Kipinä Basketia vastaan. Maanantai-illan toisessa ottelussa Jyväskylä Basketball Academy voitti niukasti Torpan Pojat.