Tiina Sten on noussut St. John’sin ratkaisijaksi

22.12.2006 Naisten maajoukkueessa viime kesänä esiintynyt Tiina Sten on vakiinnuttanut aloitusviisikon paikan St. John'sin yliopistossa. Sten on ollut joukkueensa toiseksi paras pisteidentekijä ja heitti marraskuun lopussa yliopistouran piste-ennätyksen 27. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.

St. John’sin tuoreimmissa otteluissa Tiina Sten oli joukkueensa tehokkain pelaaja niin Bostonia kuin Yhdysvaltain yliopistokatraan toiseksi parhaaksi rankattua North Carolinaa vastaan. Maajoukkuelaiturin heittämät 17 ja 15 pistettä eivät kuitenkaan auttaneet St. John’sia voittoon joukkueen hävitessä Bostonille 64-83 ja tappiottomalle North Carolinalle 43-87.  

Sten on St. John’sin (voittosuhde 3-8) alkukaudesta ollut joukkueensa toiseksi kovin korintekijä 14,4 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Levypalloja tarttuu keskimäärin 5,1 ottelua kohden. Peliminuutteja suomalainen on saanut keskimäärin 33,2 minuuttia. 

Juta Jahilo vetrymässä iskuun

Binghamtonin yliopistoa edustava Juta Jahilo on päässyt hyvään vireeseen. Joukkueen viime ottelussa Jahilo sivusi uraennätystään pussittamalla 16 pistettä pisteen jatkoaikatappioon (64-65) päättyneessä ottelussa Bucknellia vastaan. Jahilo repi lisäksi kuusi levypalloa 32 peliminuutissa, antoi kolme syöttöä, riisti kolmesti ja torjui kahdesti. 

Nousukunnosta kertoo myös reilua viikkoa aiemmin Jahilon ottama uran levypalloennätys. Jahilo haki 13 levypalloa Binghamtonin kärsiessä tappion Villanovaa vastaan luvuin 40-59. Jahilo on aloittanut kaikki Binghamptonin 11 ottelua (3-8) ja tehtaillut keskimäärin 6,3 pistettä ja hakenut 6,3 levypalloa. Peliaikaa hänelle on kertynyt 25,3 minuuttia ottelua kohden.  

Jahilon kanssa Binghamtonia edustava maajoukkuepelaaja Laura Sario on joutunut olemaan sivussa muutamia otteluita. Alkukausi on sujunut suomalaiselta kuitenkin hyvin. Pelaamastaan seitsemästä ottelusta tehoiksi on kirjattu keskimäärin 10,7 pistettä, 4,4 levypalloa ja 30,3 minuuttia. Sario on Jahilon tapaan ollut aloituksessa jokaisessa pelaamassaan ottelussa. 

Korpivaara pelaa vahvaa kautta Seton Hallissa 

Heta Korpivaaran Seton Hall otti kahdessa viime ottelussaan voitot Providencesta luvuin 66-52 ja Coppin Statesta 59-54. Korpivaara kirjautti teholukemikseen peleissä 14/6 ja 12/6.  

Maajoukkueen laituri on Seton Hallin (7-3) toiseksi tehokkain pelaaja 11,3 pisteen keskiarvolla. Levypalloja on tarttunut hyppysiin keskimäärin 4,2 ottelua kohden. Kaikki ottelut aloittanut Korpivaara pelaa keskimäärin 29,9 minuuttia ottelua kohden.

Naisten maajoukkuepelaajista Riikka Terävä on alkukautta haitanneen rasitusvamman jälkeen pääsemässä parempaan vauhtiin. Oaklandin yliopistoa (4-7) edustava Terävä on ollut joukkueensa aloituksessa kaikissa seitsemässä ottelussa. Vastuuta pelintekijälle on tullut keskimäärin 24,4 minuuttia ottelua kohden. Pisteitä on tullut 2,6 ottelua kohden, levypalloja 2,8 ja koriin johtaneita syöttöjä 3,4.

Kira Kojola kiitti aloitusviisikon paikasta

Saint Mary's Collegen suomalaiskaksikosta Maija Lähde on jatkanut varmoja otteitaan. Viime viikonvaihteessa kaatui Cal Poly Mustangs luvuin 77-64 ja heti perään Eastern Washington 74-66. Lähde kirjautti Cal Polya vastaan 11 pistettä, haki neljä levypalloa ja antoi kolme syöttöä. Washingtonilaisvieraita suomalaislaituri vei tehoilla 7/8.

Tulokaskauttaan Saint Maryssa pelaava Kira Kojola Cal Poly -ottelussa näytteen osaamisestaan. Ensimmäistä kertaa aloituksessa ollut Kojola viimeisteli kymmenen pistettä ja otti levypallon pelaamassaan 32 minuutissa. 

Kojola on ollut kokoonpanossa mukana kaikissa otteluissa ja pisteitä on syntynyt keskimäärin 3,4 ottelua kohden. Minuutteja on tullut keskimäärin 10,9 ottelua kohden, joten viime ottelun onnistuminen oli Kojolalle alkaneella yliopistouralla askel eteenpäin.  

Lähde on Saint Maryn (4-7) paras pisteidentekijä 10,3 pisteen keskiarvolla. Ennätyksekseen Lähde on kirjauttanut 21 pistettä. Levypalloja kaudella pelatuissa kymmenessä ottelussa on tarttunut keskimäärin 5,5. Vastuuta aloitusviisikossa Lähde on saanut kantaa keskimäärin 27,8 minuuttia ottelua kohden. 

Mäkelä ja Pounds avasivat yliopistokautensa

Florida International –yliopistoa edustava Eva Mäkelä pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella tositoimiin joukkueen seitsemännessä ottelussa Miamia vastaan. Miami kaatui luvuin 83-78. Mäkelä oli Floridan aloituksessa ja pelasi 31 minuuttia. Tuntuman ollessa vielä kadoksissa, vain yksi kolmonen sujahti pussiin. Vaikka Mäkelä hakee kuntoaan, pääsi Florida International (6-3) pienen voittoputken makuun hänen paluunsa myötä. Seuraavissa otteluissa joukkue kaatoi Troyn 63-58 ja Florida Atlanticin 76-59. Jälkimmäisessä pelissä Mäkelä teki jo 13 pistettä ja antoi kaksi syöttöä. 

Ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella pelasi niin ikään Lamarin (3-8) yliopistoa edustava Dionne Pounds, joka käytti heittopaikkansa tehokkaasti. Ainoastaan 13 minuuttia pelannut Pounds tehtaili komeat 16 pistettä onnistuen pelitilanneheitoissaan tarkasti 5/6. Onnistuneita kolmosia Pounds heitti neljä. Lamar hävisi ottelun IUPUI Indianapolisia vastaan 65-57. Pounds ei säästellyt heittokättään myöskään seuraavissa peleissä, mutta tulos jäi laihemmaksi. Alcorn Statea (tappio 58-64) vastaan Pounds lähetti matkaan kymmenen pelitilanneheittoa, mutta saldoksi jäi seitsemän pistettä ja kaksi syöttöä. Tulane-ottelussa (70-83) suomalainen kokosi viisi pistettä ja neljä syöttöä oltuaan ensi kertaa aloituksessa ja otettuaan kahdeksan heittoa. 

Erica Latimer, Sanna Helenius ja Minna Sten ovat jääneet vähemmille minuuteille alkukauden aikana. Latimer (UCLA, 7-6) on pelannut 13 ottelussa keskimäärin 9,9 minuuttia ottelua kohden. Helenius (Valparaiso, 4-7) on pelannut kymmenessä ottelussa keskimäärin 9,0 minuuttia ottelua kohden. Sten (Long Island, 7-4) puolestaan on päässyt kentälle vain kolmessa ottelussa ja pelannut niissä keskimäärin kolme minuuttia.

Latimer pääsi kuitenkin näyttämään osaamistaan UCLA:n tuoreimmassa ottelussa, jossa se yllätti USA:n 15:nneksi rankatun Californian 77-68 jatkoajan jälkeen. Latimer pussitti 20 minuutissa hienosti 12 pistettä. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

Näytä lisää vastaavia