24.4.2006 Porvoon Tarmon uudeksi päävalmentajaksi on valittu helsinkiläinen koripallovalmentaja Tomi Kaminen, 36. Porvoolaisseura ja Kaminen sopivat sopimuksen yksityiskohdista sunnuntaina Porvoossa. Sopimus on kestoltaan 1+1 -vuotinen.
Tomi Kaminen on äskettäin palannut Suomeen Saksasta, missä hän toimi päättyneellä pelikaudella Saksan pääsarjassa Braunschweig-joukkueen apuvalmentajana. Tätä ennen Kaminen on toiminut Suomessa päävalmentajana muun muassa ToPossa, Lahden NMKY:ssä ja Vantaan Pussihukissa.
Kaminen on saavuttanut päävalmentajana Suomessa kolme hopeaa ja yhden pronssin. Apuvalmentajana Kaminen on voittanut ToPo:ssa kaksi SM-kultaa.
- Yksi, joskin sitäkin antoisampi kausi saa riittää tältä erää Saksassa. Perhe odottaa minua Suomessa. Haluan pitää silti edelleen ovet avoinna Saksan suuntaan, jonne olen ehtinyt luoda sopivasti kontaktipintaa, kertoi Kaminen.
Tomi Kamisen edeltäjät Tarmon päävalmentajana Suomen pääsarjatasolla ovat Leon Huff (2002-03), Tom Johnson (2003-04) ja Carl Woodard (2004-06).
Kaminen osallistuu heti tiiviisti Tarmon pelaajaneuvotteluihin. Tavoitteena on, että porvoolaisjoukkueen nimilista olisi pääpiirteittäin selvä muutaman viikon kuluttua.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.