4.3.2015 Latvian hallitseva mestari BK Ventsplis oli vahvempi Baltian liigan pudotuspelien toisessa puolivälieräottelussa Pyynikillä. Pyrinnön olisi pitänyt voittaa ottelu vähintään seitsemän pistettä, jotta välieräpaikka olisi auennut, mutta latvialaiset jyräsivät erinomaisen toisen puoliajan turvin 59-78 (31-23) -voittoon.

Ville Pekkolan ja Pyrinnön kohtaloksi koitui Baltian liigan pudotuspeleissä Ventspils. Kuva: Kai Kilappa.
Pyrintö piti vielä ensimmäisen neljänneksen Baltian liigan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluvaa Ventspilsiä köysissä loistavan puolustuksensa turvin. Toisella puoliajalla tällä kaudella Eurocupia pelanneen Ventspilsin rutinoitunut hyökkäys hengästytti tamperelaiset.
Ventspils pyöritti palloa kaarella erinomaisesti ja sai onnistumisia kaaren takaa, jotka kotijoukkue sai vielä ensimmäisellä puoliajalla häirittyä. Vieraat ottivat johtoaseman kolmannen neljänneksen päätteeksi ja päätösneljänneksellä pyrintöläisten energiatankki hupeni lopullisesti.
- Pelasimme parempaa vastustajaa vastaan. Kolme jaksoa puolustimme erittäin hyvin. Loppua kohden jäimme kuitenkin liian köykäisiksi. Kun vastustaja sai pari hyvää heittoa ja itseluottamusta, he saivat hyvän runin, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola aloitti.
- Ventspilsiä vastaan olisi vaadittu sataprosenttinen onnistuminen, nyt se toteutui vain ensimmäisellä puolikkaalla. Monesti käy niin, että fyysisesti kun jää heikommaksi, henkinen kantti pettää samalla. Olemme pettyneitä, kun emme päässeet jatkoon. Urheilussa parempi kuitenkin ansaitsee voittaa.
Pyrinnön tehokkaimmiksi nousivat Bryan Hopkins (14/7/3 riistoa), Tyrone Kent (11/5) sekä Damon Williams (10/5/4 syöttöä).
Ventspils kohtaa Baltian liigan välierissä virolaisen TU/Rockin.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.