Vilppaalle makea voitto Pyrinnöstä

5.11.2011 Salon Vilpas otti Korisliigassa toisen perättäisen makean voittonsa, kun keskiviikkoisen ToPo-voiton jatkeeksi se kaatoi kaksinkertaisen mestarin Tampereen Pyrinnön lauantaina Salossa. Kotivoitto irtosi vasta toisen jatkoajan jälkeen 106–99 (91–91, 79–79, 34–38)-tuloksella.

Roope Ahonen ja Salon Vilpas jatkoivat kovien voittojensa sarjaa.

Lawrence Hammin LrNMKY kasvatti Namika Lahden perättäistappioiden määrän yhdeksään. Kuvat: Francois Perthuis.

Vilpas lietsoi kotiyleisöään hurmokseen viemällä ensimmäisen neljänneksen 19-9 ennen kuin Pyrintö heräsi otteluun ja voitti toisen jakson puhtaasti 29-15. Tasainen kolmas ja neljäs jakso johdattivat jatkoajalle, kun Vilppaan Roope Ahonen tasoitti korilla ja bonusvapaaheitolla tilanteeksi 79-79 vain 27 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

 

Ensimmäisen jatkoajan tasoitti vapaaheitollaan Vilppaan Emmanuel Holloway, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää kolme sekuntia. Toisella jatkoajalla Vilppaan sankareiksi nousivat koreillaan Holloway, Ahonen sekä Jussi Savolainen.

 

– Jaksoimme raataa puolustuksessa, vaikka toisessa päässä meillä oli vaikeuksia sekä vapaaheittojen että vapaiden pelitilanneheittojenkin kanssa. Kovat henkilökohtaiset ratkaisut toivat lopulta voittokorit. Keskiviikkoinen ToPo-voitto antoi meille uskoa tähänkin peliin, totesi Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki tyytyväisenä.

 

Vilppaan kunnostautujat olivat muhkean pistesaaliin kerännyt Emmanuel Holloway (37/7/6 syöttöä), Roope Ahonen (23/4/3 syöttöä) ja John Fields (14/13/3 syöttöä/4 blokkia). Pyrinnöltä pisteitä mättivät Antwine Williams (22/11/4 syöttöä), Damon Williams (20/10/6 syöttöä) ja Antero Lehto (19/2).

 

LrNMKY jatkoi lahtelaistappioita

 

Namika Lahden perättäisten tappioiden sarja venyi yhdeksään, kun Lappeenrannan NMKY otti sarjataulukon kahden viimeisen joukkueen kohtaamisessa 76-67 (33-33)-kotivoiton.

 

Vieraat johtivat tasaista peliä toisen jakson alusta kolmannen alkuun, kunnes isäntien 10-0-kiskaisu käänsi otteen. Lahtelaiset kävivät johdossa vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta LrNMKY vei loppuminuutit 13-2.

 

LrNMKY:n kauden kolmannen voiton pääarkkitehdit olivat Lawrence Hamm (20/11) sekä erinomaista alkukautta pelaava Henri Välimaa (16/4). Lahdelta parhaassa heitossa olivat Ryan Brooks (27/7/5 riistoa) ja Ville Mäkäläinen (20/6).

 

(STT)

 

 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

Näytä lisää vastaavia