VTB-Liiga: VEF Riika piti Bisonsin kirin aisoissa

16.3.2016 Loimaan Bisonsin taival Itä-Euroopan VTB-Liigassa sai jatkoa keskiviikkona vierasottelulla latvialaista VEF Riikaa vastaan. Ottelussa pahimmillaan 20 pistettä kotijoukkuetta perässä ollut Bisons löysi kirivaihteen päätösjaksolla, mutta ei onnistunut aivan kuromaan eroa kiinni, VEF:n karattua lopulta 83-73 (46-33) –kotivoittoon.

Greg Gibsonin suojattien kiri ei aivan riittänyt VTB-Liigan ottelussa VEF Riikaa vastaan. Kuva: Kai Kilappa

Loimaan Bisonsin matka latvialaisen VEF Riikan vieraaksi Itä-Euroopan VTB-Liigassa ei saanut biisonilauman kannalta kenties toivottua lopputulosta, mutta peliesitykseen Bisonsin on syytä olla ainakin jossain määrin tyytyväinen.

Altavastaajana vierasotteluun lähteneet loimaalaiset saivat päätösjaksolla vahvan kirivaihteen päälle, kuroen pahimmillaan 20:ssä pisteessä käyneen eron vain viiteen pisteeseen vajaat kaksi minuuttia ennen päätössummeria. VEF onnistui kotiyleisönsä tukemana kuitenkin pitämään vierailijoiden kirin aisoissa, pitäen hermonsa ottelun loppuhetkillä ja pussittaen vapaaheittoviivalta kamppailun loppulukemiksi 83-73 (46-33).

Bisonsille ottelun lopputulosta merkittävämpi seikka oli kuitenkin useita muutoksia kokeneen ryhmän kyky taistella itsensä takaisin voittotaisteluun isolta takamatkalta. Yhteisiä kilometrejä tämän hetkisellä ryhmällä ei ole kasassa liiemmin, mutta taistelutahtoa ei biisonilaumalta puuttunut keskiviikkonakaan.

Ottelun lopputuloksen kannalta merkittävin ero joukkueiden välille syntyi VEF:n hienosti palloa liikuttavasta hyökkäyksestä ja kotijoukkueen kyvystä löytää saumoja Bisonsin normaalisti varsin tiiviistä puolustuksesta. Tämän seurauksena VEF onnistui pääsemään vapaaheittoviivalle vierailijoita useammin, pussittaen yhden pisteen heitoista lopulta 9 pistettä Bisonsia enemmän. Myös hyökkäyslevypalloissa kotijoukkue oli biisoneita ärhäkämpi, voittaen hyökkäyslevypallojen tilaston numeroin 18-7.

Bisonsin riveistä vakuuttavinta jälkeä keskiviikon kamppailussa teki kuusi kolmosta pussittanut ja yhteensä 27 pistettä heittänyt Ronnie Clark. Clarkin lisäksi 13 pistettä pussittanut P.J. Hill (13/3/3 syöttöä) ja tupla-tuplan kanssa flirttaillut sentteri Joshua Sparks (9/8/3 syöttöä/2 torjuntaa) olivat pirteällä pelipäällä.

VEF:n riveistä neljä pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille. Bisons-puolustuksen suurimpana riesana toimi joukkueen pistekärki, alle 18 peliminuutissa tupla-tuplan toimittanut sentteri Martins Meiers (21/10).

Ottelutilastot: VEF Riika - Bisons

Asiat

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

Näytä lisää vastaavia