Ensimmäinen neljännes mentiin tunnustellessa kotijoukkueen pienoisessa johdossa, mutta toisella kymmenminuuttisella HyPo sai isomman vaihteen päälle (9-23).
– Toinen neljännes näytti ihan hyvältä, eka ei ollut todellakaan sitä. Toinen puoliaika oli vähän väkinäistä koko ajan. Ei me saatu missään vaiheessa meidän hyökkäystä oikein käyntiin, HyPon päävalmentaja Tero Niskanen pohti.
Toinen puoliaika oli Pyrinnön hallinnassa, vaikka hyvinkääläiset näyttivätkin nykäisevän eroa suuremmaksi, mutta emäntien aggressiivinen puolustus ei antanut eron lipsua suureksi, noustuaan 10 pisteen takaa-ajoasemasta.
Pyrinnön sankarittareksi nousi vain vajaat kaksi sekuntia ennen loppua voittokolmosen upottanut Iina Keski-Saari (12/2). HyPolle tarjoutui vielä saada voittoheitto ilmaan, mutta se ei osunut ja kotijoukkue pääsi juhlimaan voittoa.
– Vaikka meille tuli toisella neljänneksellä huono jakso, niin jaksettiin nousta sieltä. Tehtiin se tarvittava duuni, ei lähdetty asioiden edelle, vaan pelattiin yksi tilanne kerrallaan ja tänään onnistuttiin, voittajia luotsannut Juri Heinämäki summasi tyytyväisenä.
– Tämä voitto antaa uskoa ja haluamme taistella meidän sarjapaikastamme.
Voittajilta korkeimman pistemäärän keräsi Mollie Williams (14/9). HyPolta tupla-tuplan urakoi Laura Saarinen (10/13).
Lisätiedot: Ottelutilastot
