

Arizona on maineikas koripallokoulu Yhdysvalloissa ja tunnettu ponnistuslauta NBA:han. Arizonasta on viimeisen kolmen vuoden aikana varattu NBA:han neljä pelaajaa ensimmäisellä varauskierroksella.
Markkanen kertoi kouluvalintansa vieraillessaan viikonloppuna Arizonassa.
– Täällä minulla on mahdollisuus harjoitella kovien pelaajien kanssa joka päivä. Uskon saavani myös peliaikaa. Pidin kaikesta näkemästäni, kommentoi Lauri Markkanen Scout.com-sivustolla.
Ennen Arizonaa Markkanen vieraili North Carolinan ja Utahin yliopistoissa, jotka Markkanen ja Hanno Möttölä olivat haarukoineet loppusuoralle. Möttölä valmentaa Markkasta HBA-Märskyssä ja auttaa suomalaislupauksia valikoimaan koulunsa, jos ovat aikeissa lähteä yliopistoon. Viime vuonna Märskystä lähti Oskar Michelsen Davidsonin ylipistoon sekä Julius Rajala Loyola-Chicagoon.
– Olen iloinen, että minulla oli mahdollisuus tehdä päätös jo nyt. Kaikki kolme koulua ovat hienoja ja tiesin, että päätös tulee olemaan vaikea, mutta uskon tehneeni oikean valinnan, Markkanen kertoi Yle Urheilulle.
211-senttinen Markkanen voitti viime kesänä 18-vuotiaiden EM-kisojen korikuninkuuden. Hän taiteili yhdeksässä EM-ottelussa keskimäärin 18,2 pistettä. Kisojen jälkeen Markkanen liittyi omiin EM-kisoihin valmistautuvan Susijengin leiritykseen ja ehti debytoidakin miesten maajoukkueessa. Epäonnekseen Markkanen loukkasi nilkkansa maaottelussa Belgiaa vastaan ja joutui luopumaan haaveestaan pelata miesten EM-kisoissa – tällä erää.
Lauri Markkanen oli nostamassa HBA-Märskyä viime keväänä Divisioona A:han samalla, kun hänet palkittiin Divisioona B:n parhaana pelaajana.
Kuluvan divarikauden HBA on aloittanut vahvasti voittaen kolme ensimmäistä otteluaan. Markkaselta jäi viime torstainen Oulun-vierailu väliin USA-matkansa vuoksi, mutta viimeisteli kahdessa ensimmäisessä ottelussa 19,5 pistettä pelattuaan vain aavistuksen verran yli 20 minuuttia ottelua kohden.
Lauri Markkanen on Suomen maajoukkuelegenda Pekka Markkasen poika ja todellisen urheiluperheen jäsen; veljeskatraasta Eero Markkanen pelaa jalkapalloa maajoukkuetasolla ja Miikka Markkanen on pelannut koripalloa nuorisomaajoukkueissa. Markkasen äiti on maajoukkuekoripalloilija Riikka Markkanen (o.s. Ellonen).
Lisätiedot: Lauri Markkanen
Lisätiedot: Sports Illustratedin uutinen Markkasen Arizona-valinnasta
