Dufault teki mittavan uran Coloradossa yltäen 1000 pisteen ja 500 levypallon kerhoon. Samalla hänestä tuli koulunsa kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja. Seniorikaudellaan 2011-2012 liikkuva sisäpelaaja urakoi tehot 11,1/4,4.
Dufault ei ole ensimmäinen Coloradon mies Vilppaassa, sillä kausilla 2009-2011 miehen joukkuekaverina hääri kaksi kautta Vilppaassa esiintynyt Marcus Relphorde.
– Marcuksella oli oma roolinsa Austinin värväyksessä Saloon. Hän otti yhteyttä ja kyseli meidän ison miehen tarpeesta. Kesällä Kreikan pääsarjaan sopimuksen tehneen Relphorden suositukset tuntuivat painavan melkoisesti Austinin päätöksessä, kertoo Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki seuran tiedotteessa.
Yliopistouran jälkeen Dufault pääsi maistelemaan ensimmäistä ammattilaiskauttaan Tsekin pääsarjaan. Alkukausi kului BK Prostejovissa (15,7/5,4) ja kesken kauden palkanmaksaja vaihtui BK Nova Hut Ostravaan (13,8/6,0). Toinen ammattilaiskausi kului Makedoniassa KK Kozuvin riveissä (9,1/4,2), jossa joukkue pelasi maan oman sarjan ohella myös Balkanin liigaa. Viime kaudeksi Dufault siirtyi Ranskan kakkostasolle BC Souffelweyersheimiin (6,7/3,5).
Vilppaalla on sopimukset Dufaultin lisäksi myös Cavell Johnsonin, Darryl Partinin, Doug Wigginsin, Sami Ikävalkon, Ville Hännisen, Ilmari Kallion, Juho Nenosen, Okko Järven, Olli Kanervan, Tuomas Saarisen ja Jesse Räkköläisen kanssa.
