MM-alkulohkovastustajat esittelyssä 5/5: Uusi-Seelanti elää heitoillaan

Bilbaon alkulohkon viimeiseksi vastustajaksi Susijengin eteen astelee Oseanian alueella Australialle kapuloita rattaisiin viskova Uusi-Seelanti. Uusi-Seelanti on Susijengille mielenkiintoinen haaste jo arvaamattomuudensakin johdosta; joukkue pystyy hyvänä heittopäivänä haastamaan kenet tahansa, mutta samalla sen heikkoudet ovat silmiinpistäviä.

Thomas Abercrombie on Uuden-Seelannin ykköstykki…

Kesän 2002 MM-kisoissa Indianapolisissa Uusi-Seelanti shokeerasi koko koripalloilevaa maailmaa rynnimällä aina kisojen pronssiotteluun asti täydestä tuntemattomuudesta.

Vaikka Henrik Dettmannin komentama ja Dirk Nowitzkin tähdittämä Saksa onnistui lopulta kaapimaan pronssit Uuden-Seelannin nenän edestä, oli Uuden-Seelannin menestys osoitus joukkueen vaarallisuudesta.

Vuosia on vierähtänyt 12 kappaletta sitten ”Indianapolisin ihmeen”, mutta Uuden-Seelannin pelityyli ja identiteetti pysyy samana. Pieni ja vauhdikas, aggressiivisesti puolustava joukkue täynnä hyviä heittäjiä aiheuttaa päänvaivaa monelle nimekkäämmällekin ryhmälle. Esimerkiksi kesän 2010 MM-kisoissa Uusi-Seelanti peittosi Kanadan ja Ranskan.

Joukkueen suurin tähti – kaikkien näiden vuosien jälkeen – on yhä edelleen Euroopan huippusarjojen kiertolainen Kirk Penney (196 cm /33 v), joka on allekirjoittanut sopimuksen turkkilaisen Trabzonsporin kanssa. Väsymättömästi screeneistä itselleen heittopaikkoja hakeva Hanno Möttölän ex-joukkuekaveri Zalgiris Kaunasin ajoilta upottaa tyylipuhtaan heittonsa mistä asennosta ja kulmasta tahansa.

Penneyn lisäksi Uuden-Seelannin joukkuehyökkäyksen johtohahmoihin kuuluu urheilullinen Thomas Abercrombie (198/27), joka pystyy luomaan ratkaisunsa myös pallollisena. Korintekovoimaisten ”Tall Blacks”-pelaajien joukkoon kuuluvat myös Corey Webster (185/25) ja kisojen kuopuksiin kuuluva Tai Webster (193/19).

Uuden-Seelannin peli rakentuu riskejä ottavan puolustuspelaamisen sekä hyvin heittovoimaisen hyökkäyspelin varaan, mutta joukkueen heikkoudet ovat silmiinpistäviä. Esimerkiksi ykköspelinrakentaja Lindsay Tait (190/32) ei yllä pallonkäsittelytaidoltaan ja pelinäkemykseltään muiden alkulohkon takamiesten tasolle.

Lisäksi joukkueella on suuria vaikeuksia korin alla Alex Pledgerin ja Uuden-Seelannin ainoan NBA-miehen, Oklahoma City Thunderin Steven Adamsin poisjäännin myötä. Nuori Rob Loe (210/23) ei ole vielä näyttänyt kynsiään kansainvälisellä tasolla, eivätkä alamittaiset veteraanit Mika Vukona (193/32) ja Casey Frank (203/36) pysty taistelutahdollaan korvaamaan koon ja taidon puutetta.

Selkeine heikkouksineen Uusi-Seelanti on Bilbaon alkulohkossa joukkue, jonka odotetaan jäävän vaille paikkaa neljännesvälierissä. Se ei poista sitä tosiasiaa, että kuumaksi päästessään Uusi-Seelanti on vaarallinen ja korintekovoimainen ryhmä, joka voi – USA:aa lukuun ottamatta – voittaa kaikki muut Bilbaon lohkon vastustajansa.

Esimerkkinä toimikoon vaikka Serbia, joka jäi Uuden-Seelannin heittomyllyn rattaisiin vain pari päivää sitten pistein 96–102.

Uuden-Seelannin valmistavat maaottelut 2014

  • 17.7. Uusi-Seelanti – Etelä-Korea 102 – 62
  • 18.7. Uusi-Seelanti – Etelä-Korea 75 – 76
  • 20.7. Uusi-Seelanti – Etelä-Korea 89 – 81
  • 29.7. Etelä-Korea – Uusi-Seelanti 64 – 58
  • 31.7. Etelä-Korea – Uusi-Seelanti 70 – 71
  • 9.8. Uusi-Seelanti – Kamerun 85 – 83
  • 10.8. Uusi-Seelanti – Norsunluurannikko 97 – 63
  • 16.8. Slovenia – Uusi-Seelanti 80 – 74
  • 17.8. Liettua – Uusi-Seelanti 85 – 79
  • 18.8. Kreikka – Uusi-Seelanti 95 – 65
  • 22.8. Serbia – Uusi-Seelanti 83 – 79
  • 23.8. Serbia – Uusi-Seelanti 96 – 102

Uuden-Seelannin maajoukkue 2014

#NimiPituusSyntynytSeura
4Lindsay Tait1908.1.1982Pacific Jewellers (NZL)
5Everard Bartlett1916.2.1986IMS Payroll (NZL)
6Kirk Penney19623.11.1980Trabzonspor (TUR)
7Mika Vukona19313.5.1982NZL Breakers (AUS)
8Jarrod Kenny18617.9.1985IMS Payroll (NZL)
9Corey Webster18529.11.1988NZL Breakers (AUS)
10Thomas Abercrombie1985.7.1987NZL Breakers (AUS)
11BJ Anthony19820.7.1987Pacific Jewellers (NZL)
12Isaac Fotu20318.12.1993Hawaii (NCAA)
13Casey Frank20323.10.1977Waikato Pistons (NZL)
14Rob Loe2105.8.1991Saint Louis (NCAA)
15Tai Webster19329.5.1995Nebraska (NCAA)
  • Päävalmentaja Nenad Vucinic
  • Valmentaja Sean Pero Macpherson
  • Valmentaja Paul Donald Henare