Helenius ja Salonen jatkavat Forssan Alussa

Naisten Korisliigan Forssan Alku on kiinnittänyt laituri Sanna Heleniuksen, 30, ja päävalmentaja Rami Salosen, 41, myös ensi kaudeksi. Kaksi viimeistä kautta Alkua edustanut 180-senttinen Helenius teki viime kaudella forssalaisille 13,6 pistettä ja haki 2,2 levypalloa ottelua kohden.

Alun luottolaituri Sanna Helenius naulasi 17 pistettä Honkaa vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

Tuleva kausi on Pussihukat-kasvatti Heleniukselle hänen kahdeksannes Naisten Korisliigassa. Urallaan Helenius on pelannut myös kolme kautta NCAA:ta Valparaisossa ja 45 naisten maaottelua.


– Olen tosi iloinen siitä, että Sanna jatkaa meillä. Hän oli viime kaudella meidän tärkein pelaajamme. Hän oli tärkeä jo edelliselläkin kaudella, mutta silloin hänen roolinsa oli aivan erilainen. Sannan vahvuus onkin siinä, että hän voi pelata roolissa kuin roolissa, Alun manageri Jyrki Tulander kommentoi Forssan Lehdelle.

Salonen aloitti viime kaudella viime kaudella Tarmo Petterin apuvalmentajana, mutta kun joukkueen pelit eivät sujuneet, vaihtoivat valmentajat tammikuussa keskinäisellä sopimuksella paikkoja niin, että Salonen nousi ykköseksi.

– Hienoa, että seura luottaa minuun. Tämä oli omakin tavoitteeni, Salonen kommentoi Forssan Lehdelle.

Rami Salosen luotsaamalla Alulla on nyt sopimukset Heleniuksen lisäksi Minna Stenin ja Noora Parttimaan kanssa.

Lisätietoja: ”Sanna Helenius jatkaa ensi kaudenkin Forssan Alussa”

Lisätietoja: ”Salonen jatkaa Alun valmentajana”

Päivitetty