Tero Laitinen jatkaa uraansa Hongassa

Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen runko vahvistui, kun Honka ja Tero Laitinen, 27, solmivat kaksi seuraavaa pelikautta kattavan sopimuksen. 201-senttinen Laitinen aloittaa kahdeksannen kautensa Korisliigassa.

Tero Laitiselle kausi 2014/2015 on hänen neljäs kautensa Hongan riveissä. Kuva: Kai Kilappa.

ToPo Juniorit -kasvatti on kuulunut Hongan runkopelaajiin kolmen kauden ajan ja oli mukana nostamassa Honkaa takaisin Korisliigaan kauden 2012/2013 päätteeksi. Viime kaudella Laitinen viimeisteli 3,1 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden.


– Tero on vuosien saatossa osoittanut olevansa yksi Korisliigan parhaita puolustuspään pelaajia. Hänen työtään joukkueen eteen on mahdotonta arvioida tilastoissa, koska hän laittaa aina joukkueen itsensä edelle, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kommentoi.

– Nuorelle joukkueellemme on äärimmäisen tärkeää, että kokeneemmat pelaajat ovat hyviä roolimalleja. Tero on erinomainen esimerkkiä tällaisesta pelaajasta ja olen todella tyytyväinen hänen jatkoonsa.

Hongalla on Laitisen lisäksi sopimukset ensi kaudeksi Joni Herralan, Okko Järven, Villematti Kopion, Henri Niemistön ja Anton Odabasin kanssa.

Lisätietoja: Tero Laitinen

Päivitetty