18-vuotiaat pojat karkasivat Belgialta, etenivät neljän parhaan joukkoon

Jälleen pakkovoiton edessä ollut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue osoitti taas huikeaa venymiskykyään karkaamalla Belgialta B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan ottelussa 86–74 (37–40). Voitollaan Suomi eteni kisojen neljän parhaan joukkoon ja pelaa viikonloppuna paitsi B-divisioonan mestaruudesta, myös paluusta A-divisioonan EM-kisoihin.

Oskar Michelsen ja muut 18-vuotiaat pojat karkasivat Belgialta ja etenivät neljän parhaan joukkoon. Kuva: Johan Paulin.

Ottelun avauspuolisko sujui tasaisissa merkeissä johdon aaltoillessa puolelta toiselle. Aggressiivisesti hyökkäyslevypalloihin rynnänneet atleettiset belgialaiset saivat kuitenkin hienoisen yliotteen toisella jaksolla ja johtivat seitsemällä ennen kuin Joonas Lehtoranta ja Julius Rajala kavensivat elintärkeillä koreilla belgialaisjohdon kolmeen pisteeseen (40–37).

Kolmannella jaksolla tuuli alkoi kääntyä. Belgia johti vielä lukemissa 47–42, kunnes Lehtorannan peräkkäiset kolmoset, Mikael Kauhasen donkki ja Julius Rajalan perättäiset korit antoivat Suomelle hienoisen etumatkan. Niko Mattila räjäytti vielä pankin jakson lopussa kahdella perättäisellä kolmosella.

Päätösjaksolla Belgia pääsi kahdesti kaventamaan eron alle kymmenen pisteen, mutta Mattilan ja Oskar Michelsenin kolmoset päättivät belgialaisten rimpuilun.

– Teimme joitain taktisia muutoksia toisen puoliajan puolustukseemme ja hyökkäyksessä maltoimme paitsi viedä pallon sisään, myös pelata Joonas Lehtorannan kautta silloin, kun emme olleet saaneet muutamaan hyökkäykseen onnistumisia, arvioi 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Sami Toiviainen.

– Niin äärirajoilla vedettiin kuin suinkin, eikä monta tuoretta miestä jäänyt pelin jälkeen. Nyt saadaan kuitenkin huilia yksi päivä ennen kuin pelit jatkuvat.

Suomen parhaat olivat ilmiömäisiä kisoja pelaavat Joonas Lehtoranta (27/4/6 syöttöä) ja Julius Rajala (22/12/2 blokkia), joita tahdittivat Mikael Kauhanen (14/6) sekä Niko Mattila (13/5/4 syöttöä). Joni Herrala (0/5) kunnostautui pelinrakentelussa.

Suomi on hakenut nyt kolme pakkovoittoa peräkkäin: alkusarjan päätösottelun Islantia vastaan (86–78) sekä ylemmän jatkosarjan ottelut Bosnia & Hertsegovinaa (86–84) sekä Belgiaa (86–74) vastaan.

– Kolme ”do or die”-matsia on nyt selvitetty putkeen, nyt edessä on neljäs. Jäljellä on kaksi ottelupalloa, Toiviainen toteaa viitaten B-divisioonan EM-kisojen pelijärjestelmään, jossa kolme parhaiten sijoittunutta joukkuetta nousevat A-divisioonan EM-kisoihin kesäksi 2013.

B-divisioonan EM-kisojen välieräottelut pelataan lauantaina. Englanti ja Bosnia & Hertsegovina kohtaavat klo 19:30 ja Suomi pelaa Tshekkiä vastaan 21:45.

Belgia – Suomi 74–86 (18–20, 40–37, 54–61), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (ylempää jatkosarjaa), Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 16.8.2012

 

Suomi: Joonas Lehtoranta 27/4/6 syöttöä, Julius Rajala 22/12/2 blokkia, Mikael Kauhanen 14/6, Niko Mattila 13/5/4 syöttöä, Oskar Michelsen 6/3/3 syöttöä/2 blokkia, Iikka Mäki 2/4/3 syöttöä, Severi Liljeberg 2/0, Joni Herrala 0/5, Miki Kuusisto 0/0, Teemu Sulonen 0/0, Alexander Madsen 0/0, Henri Ventoniemi 0/0.

Belgia:
Emmanuel Lecomte 21/7/4 syöttöä, Mathis Gjibels 15/5.

Lisätietoja: Ottelutilastot