


Suomen jyrättyä Bosnia-Hertsegovinan maanrakoon lauantain avausottelussa astelivat estradille ”paikallisvastustajat” Kreikka ja Makedonia, joiden välinen ottelu oli odotetun kiihkeä tunnelmaltaan. Päätösjaksolla Makedonia sai tukittua kreikkalaissenttereiden tien korille, ja Kreikan kolmen pisteen heittojen osuessa rautoihin Makedonia avasi päätösjakson 12-1 ja vei ottelun vakuuttavasti 72–58 (30–29).
Makedonian ylivoimainen johtohahmo oli takakentän vauhtikone Lester ”Bo” McCalebb (27/4/4 syöttöä), joka oli kreikkalaispuolustukselle täysin pitelemätön. Toinen vahva lenkki oli väkivahva Pero Antic (12/8). Kreikkaa kannattelivat Antonis Fotsis (16/2) ja Ioannis Bourousis (10/10/4 syöttöä).
Kroatia puolestaan palasi voittojen tielle Makedonia-tappionsa jälkeen nipistämällä Montenegrosta voiton lukemin 87–81 (46–42). Kroatia oli karata tasaisen ottelun päätösjakson puolessavälissä ja johti kymmenellä pisteellä, mutta jatkopaikastaan kynsin hampain taisteleva Montenegro kuroi piste-eron vielä neljään. Kroatia upotti kuitenkin lopussa vapaaheittonsa varmasti sisään ja aiheutti Montenegrolle toisen perättäistappion.
Kroatian miehet ylitse muiden olivat Ante Tomic (26/8/4 syöttöä) ja Marko Popovic (23/1/4 syöttöä), jonka lisäksi Dontaye Draper (9/4/12 syöttöä) kunnostautui pelinrakentajana. Montenegron takuumiehet olivat Goran Jeretin (18/2/4 syöttöä) ja Vladimir Dragicevic (17/3).
C-lohkon tilanne on kiharainen kolmen pelatun ottelun jälkeen: kahden voiton joukkueet Makedonia, Kreikka ja Kroatia jakavat kolme ensimmäistä sijaa, perässään yhden voiton Suomi, Bosnia-Hertsegovina ja Makedonia.
Slovenia ja Venäjä jyräävät, Ukrainalle avausvoitto
D-lohkossa Slovenia ja Venäjä varmistivat paikkansa kisojen 12 parhaan joukossa jatkamalla voitokkaita otteitaan.
Georgia johti kymmenen minuutin pelin jälkeen Sloveniaa pistein 25–15 hiillostettuaan slovenialaistähti Goran Dragicin (2/3/5 syöttöä) pois raiteiltaan. Slovenia pääsi tosin nopeasti takaisin peliin, pakotti georgialaiset 21 pallonmenetykseen ja rallatteli päätösjaksolla helposti karkumatkalle. Slovenian kolmas voitto irtosi pistein 87–75 (40-40).
Dragicin yskähdellessä nousivat Slovenialta korintekovastuuseen konkarit Jaka Lakovic (22/1/4 syöttöä) ja Saso Ozbolt (21/4/4 riistoa), joiden lisäksi Zoran Dragic takoi 15 pistettä. Georgialta huutoon vastasivat Zaza Pachulia (22/3) ja Manuchar Markoishvili (16/2). Slovenia heitti kolmosensa 42,9% tarkkuudella.
Kisojen kaksi avausvoittoaan säästöliekillä hakenut Venäjä parantaa otteitaan kisojen edetessä. Belgia hiillosti venäläisiä kolmen jakson ajan, mutta päätösjaksolla Venäjän puolustus väsytti belgialaishyökkäyksen täysin. Venäjän voittolukemat olivat lopulta ylivoimaiset 79–58 (37–32).
Viisi kolmosta kuudesta yrityksestään upottanut Vitali Fridzon (22/3/3 syöttöä/3 riistoa) sekä laituri Andrei Vorontshevitsh (17/4) olivat venäläisjoukkueen ahkerimmat talkoolaiset. Belgialta erottautuivat tilastojen valossa Marcus Faison (14/2) ja Maxie De Zeeuw (8/12).
Torstaina Sloveniaa pelotellut Ukraina ylsi viimein kisojen avausvoittoonsa tukahduttamalla lauantain puolustusesityksellään Bulgarian 67–56 (34–25). Bulgaria ei saanut missään vaiheessa ottelua hyökkäyspeliään raiteilleen, ja Ukraina teki lopullisesti bulgarialaisista selvää päätösjakson puolenvälin 8-0-jaksollaan. Voitto oli Ukrainan ensimmäinen EM-kisoissa kymmeneen vuoteen.
Ukrainan sankari oli Oleksandr Kolchenko (18/4), jonka illan ainoa ohiheitto odotti vuoroaan viimeiselle minuutille. Kolchenkon lisäksi Stiven Bertt (17/2/4 syöttöä) ja Vjatsheshlav Kravtsov (7/10/4 blokkia) uurastivat ylitöitä Bulgariaa vastaan. Bulgarian tehomiehet olivat Filip Videnov (10/8) ja Chavdar Kostov (10/4).
D-lohkon kärjessä jatkavat tappiottomat Slovenia ja Venäjä. Kolmannesta jatkopaikasta taistelevat yhden voiton joukkueet Ukraina, Georgia ja Bulgaria. Belgia on lohkon hännänhuippu kolmella tappiollaan.
Lisätiedot: EM-kisojen viralliset nettisivut
