Pudotuspeleihin mielivä Ura Basket vahvistuu Brownilla

Ura Basket on päättänyt taistella loppuun asti koripallon miesten I divisioonan pudotuspelipaikasta. Tavoitteen saavuttamiseksi joukkueeseen on hankittu loppukaudeksi toinen amerikkalaisvahvistus, 31-vuotias Carlton Brown. Kokenut Brown siirtyy Kaarinaan Lahdesta.

Brown on pelannut alkukauden Lahden NMKY:n riveissä divaria ollen joukkueensa paras niin pisteissä (17,0) kuin levypalloissakin (14,9).

– Joukkueemme levypallopeli ei ole koko kauden aikana ollut uomissaan, vaan olemme hävinneet levypallot lähes järjestään vastustajalle kuin vastustajalle. Erityisesti tähän toivomme Brownin tuovan roiman parannuksen, kaavailee Ura Basketin valmentaja Jukka Lindberg seuran tiedotteessa.

Täysin turha Lindbergin toive tuskin on, sillä Brown johtaa koko divarin levypallotilastoa.

– Carlton asuu Turussa ja opiskelee Helsingissä, joten pelaaminen Lahdessa ei ollut se aivan optimaalisin ratkaisu, nauraa seuran toiminnanjohtaja Oskari Arell.

– Hän vaikuttikin varsin tyytyväiseltä päästessään liittymään joukkueeseemme. Samoin me olimme iloisia, että saimme tämän tason pelaajan näin helposti vielä loppukaudeksi mukaan, varsinkin kun kyseessä tuntuu olevan oikeinkin fiksu kaveri.

Ura Basket on tällä hetkellä sarjassa sijalla yhdeksän, kolmen voiton päässä pudotuspeliviivasta. Runkosarjassa Uralla on jäljellä kuusi ottelua.

Ura Basketin seuraava koitos on lauantaina 5.2. vieraissa sarjakärki Forssan Koripoikia vastaan ja kotiyleisölle Carlton Brown esiintyy ensimmäisen kerran sunnuntaina 13.2. ottelussa Honka Akatemiaa vastaan.

Lisätiedot: Ura Basketin nettisivut